Mestiksen pudotuspelit peruttu

Mestiksen pudotuspelit ovat peruttu koronaviruksen vuoksi. TUTO hyvittää pudotuspeleihin myydyt tuotteet ja kausikortit täysimääräisesti ja kääntää katseet jo kauteen 2020-21.

Mestis on päättänyt torstaina peruuttaa kevään pudotuspelit. Näin ollen TUTOn kausi 2019-2020 päättyi eilen, kun Mestiksen runkosarja saatiin päätökseen.

TUTO Hockeyn toimitusjohtajan Dani Aavisen  mukaan kauden keskeyttäminen juuri ennen kevään ratkaisupelejä otettiin vastaan ristiriitaisissa tunnelmissa.

– Ensinnäkin haluan aivan alkuun kiittää kannattajiamme ja yhteistyökumppaneitamme kaudesta 2019-2020. Teimme siitä yhdessä erittäin värikkään ja tapahtumarikkaan. Samalla saimme palautettua Kupittaan Legendaarisen tunnelman ja yli 2000 katsojan ottelut Marli Areenalle.

– Mitä tulee kauden peruuntumiseen, niin onhan tämä pettymys. Ymmärrämme kuitenkin päätöksen. Meillä oli värikäs ja vaiherikas runkosarja takana, sekä erittäin positiivinen draivi päällä. Olisimme mielellään katsoneet, mihin iskukykyinen joukkueemme olisi pystynyt pudotuspeleissä. Pitää kuitenkin muistaa, että urheilu on vain urheilua ja terveys menee aina näissä asioissa edelle. Toivottavasti koronavirus saadaan hallintaan mahdollisimman pian ja tilanne normalisoituisi. TUTOssa käännämme katseet jo ensi syksyyn ja kauteen 2020-21, jonka rakentaminen alkaa nyt noin 1,5 kuukautta etuajassa. Meillä on siis erinomainen mahdollisuus tehdä ensi kaudesta vielä tätäkin parempi.

Playoffs-kausikortit ja -tuotteet hyvitetään

TUTO Hockey hyvittää mahdolliset playoffs-lippujen ja -kausikorttien ostot täysimääräisesti. Ostajiin ollaan yhteydessä TUTOn toimistolta. Käytännössä vaihtoehtoina on rahojen palauttaminen tilille tai tilauksen päivittäminen kauden 2020-21 kausikorttiin tai lippupakettiin.

Kauden 2020-21 kausikorttimyynti tulevat myyntiin ensi viikon aikana.

 

Jaa eteenpäin:

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää

TUTOn kokenut hyökkääjä Samu Markkula on hankittu pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, turkulaisen digimarkkinointitoimisto Louhoksen, kokoonpanoon. Jatkossa hänet voi...

Lue lisää

TUTO Hockey vuokraa Koposen kuluvan viikon ajaksi TPS:n vahvuuteen auttamaan naapuriseuraa paikkaamaan poissaoloja. Koponen valittiin päättyneellä...

Lue lisää