Matsiennakko: TUTO tavoittelee paluuta voittojen tielle runkosarjan loppuhuipennuksessa

Kovakuntoinen K-Vantaa saapuu Marli Areenalle testaamaan turkulaisten pudotuspelikunnon. Ennusmerkit lupailevat kiihkeää kamppailua.

Joukkueiden viimeisimmästä kohtaamisesta on ehtinyt vierähtää vasta kaksi viikkoa. Tuolloin lohipaidat olivat väkevämpiä selkein 2-6-lukemin. Vantaalaisten vahva vire on jatkunut myös tuon illan jälkeen, ja joukkue onkin tällä hetkellä Mestiksen kuntopuntarin piikkipaikalla. TUTOlla puolestaan luistin ei ole kulkenut samaan malliin, sillä neljä edellistä peliä ovat olleet tappiollisia.

Turkulaisilla onkin keskiviikkona kiistaton näytön paikka. Tappiotunnelmat tulee karistaa harteilta, sillä playoff-kiekko tippuu jäähän jo lauantaina. Voitto pitäisi hengissä myös mahdollisuudet runkosarjan kuudennesta sijasta, mikäli illan muut ottelut sujuvat kotiyleisön toivomalla tavalla.

Paineetta pelaava K-Vantaa tulee tarjoamaan paitsi kovan vastuksen myös mahdollisuuden hioa TUTO-nuttujen pelaaminen parhaaseen mahdolliseen terään. Odotettavissa on siis vauhdikas ottelu, jonka pohjalta tarkkasilmäisimmät katsojat tekevät jo ennusteita jatkopelien sujumisesta. 

Kupittaan miellyttävillä penkeillä ottelua seuraavien kannattaa kiinnittää huomionsa sekä kiinnostaviin yksilöihin että joukkuepeliin. Kiekko-Vantaan kultakypärä Harri Kainulainen taistelee ottelussa Mestiksen pistepörssin voitosta. TUTOn monilla nuorilla ja nälkäisillä pelaajilla on taas viimeinen näytön paikka ennen ratkaisupelejä.

Liput runkosarjan loppuhuipennukseen nappaat edullisesti ennakkoon täältä.

Ottelun tärpit

  • Pudotuspeleihin valmistautuva kotijoukkue
  • Paineettomasti pelaavat lohipaidat
  • TUTOn nuoriso-osaston näytön paikat
  • K-Vantaan Harri Kainulaisen taistelu pistepörssin voitosta

Jaa eteenpäin:

Toimitusjohtajamme Kimmo Hollmèn jakaa tilattuja kausikortteja jo tulevana torstaina 5.10. jäähallin Legenda-klubilla kello 12:00-16:00 välillä. Kausikortteja...

Lue lisää

PÄÄSYLIPPUJA VAPAUTETTU RAJATTU ERÄ 2.10. !  Kuva: Tiia Mahkonen

Lue lisää

TUTO ja Jesse Helander ovat sopineet pelaajan siirtymisestä loppukauden ajaksi ulkomaille, nimittäin RedBull Hockey Juniorsin riveihin...

Lue lisää