TUTON kolmen pelin viikko alkaa kotiottelulla Heinolan Peliittoja vastaan. Joukkueiden kova vire lupailee tiukkaa ja tasaista pistetaistoa.
Lähtökohdat illan koitokseen ovat mehukkaat. TUTOn silmissä siintää pudotuspelien kotietu, kun taas Peliitat taistelevat paikastaan playoffseissa. Turkulaiset surffaavat kahdeksan ottelun pisteputkessa ja heinolalaiset ovat sarjan kuntopuntarissa (5 peliä) toisena.
Viimeisimmissä otteluissa TUTOn pelaajat ovat onnistuneet laajalla rintamalla. Silmälläpidettäviä pelimiehiä löytyykin nyt ketjukaupalla; esimerkiksi Alexander Nikulin nakutti viime matsissa kolme syöttöpistettä ja kultakypärää kantava Juho Virtanen on jälleen valmis verkonheilutukseen.
Peliittojen riveissä puolestaan viilettää parvi Pelicansien lupaavia A-junioreita, jotka hakevat kiihkeästi keväisiä näytönpaikkoja. Katse kannattaa kiinnittää esimerkiksi numerolla 44 pelaavaan Aapo Aholaan, jolla on käynnissä läpimurtokausi.
TUTO on vienyt nimiinsä kauden kaikki aiemmat kohtaamiset, joten Peliittojen hampaankoloista saattaa löytyä peliä ajatellen enemmänkin tavaraa. Se, jyrätäänkö Heinola tälläkin kertaa, selviää parhaiten saapumalla keskiviikon kiekkokarnevaaliin Marli Areenalle.
Edullisemmat ennakkoliput saat kätevästi TÄSTÄ
Ottelun tärpit
TUTOn pisteputki (8 ottelua = 17 pistettä)
Peliittojen kova vire (kuntopuntarin 2. / 5 peliä)
Kotijoukkueen useat onnistujat (Vanhatalo, Virtanen, Vento, Nikulin, Levo)
Heinolan lahjakkaat nuoret pelurit