Matsiennakko: Megaluokan ottelussa panoksena pudotuspelien kotietu

Perjantai-illan huippupelissä TUTOa vastaan asettuu Tampereen Koovee. Kotijoukkueen takalinjoilla debytoi yli 400 KHL-ottelun mies, Dmitry Megalinsky.

Tamperelaiset ovat kuluvan kauden koitoksissa olleet hienoisesti niskan päällä. Ratkaisevaa maalia on tosin pitänyt hakea useita kertoja jatkoajalta ja voittomaalikilpailusta. TUTOlla onkin edessään näytön paikka, sillä voitto toisi pudotuspelien kotiedun joukkueen omiin käsiin – ja vieläpä Kooveen kustannuksella.

Kupittaan taisteleva kotijoukkue viilettää erinomaisessa vireessä ja hyvien uutisten saattelemana. Yhdentoista ottelun pisteputken lisäksi joukkueen takalinjoja vahvistaa ensimmäistä kertaa Dmitry Megalinsky. KHL-kaukaloista tuttu pelaaja tuo puolustukseen sekä lisää fyysisyyttä että korvaamatonta kokemusta. Lisäksi TUTO-paidan pukee päälleen HIFK:n A-nuorista saapuva Jasper Rannisto.

Koovee lähtee omalta osaltaan otteluun viimeaikaisista tappioistaan sisuuntuneena. Legendaarinen tamperelaisjoukkue on myös perinteisesti saanut lisävirtaa turkulaisia vastaan pelatessaan. Vieraiden taitavista yksilöistä voidaan poimia tarkkailtavaksi esimerkiksi pistepörssin kakkospaikkaa pitävä Janne Seppänen.

Perjantain megaluokan ottelutapahtuman lipunmyynti on käynyt kuumana. Varmista paikkasi ja hae liput #siperiankarhun debyyttiin täältä.

Ottelun tärpit

  • Dmitry Megalinsky ensiesiintyminen TUTOssa
  • Kooveen kovat pistemiehet (Janne Seppänen & Otto Mäkinen)
  • Kotijoukkueen vahva vire (11 ottelua = 24 pistettä)
  • Kentällä yli 180 vuotta suomalaista urheiluhistoriaa (TUTO ja Koovee perustettu vuonna 1929)

Jaa eteenpäin:

Naapurin Maalaiskana Oy ja TUTO ovat tehneet yhteistyösopimuksen kaudelle 2023-2024. Kauden aikana katsomme jatkoa myös seuraaville...

Lue lisää

Uusi Mestis-kausi ja ensimmäinen runkosarjaottelu lähestyy nopeasti! Olemme ymmärrettävästi saaneet paljon kyselyitä kausikorteista, jotka on tilattu...

Lue lisää

Nykyisen työntekijän siirtyessä urallaan eteenpäin, TUTO Hockey hakee organisaatioonsaPALVELUPÄÄLLIKKÖÄ TUTO Hockey pelaa kaupungin värikkäintä lätkää Kupittaalla...

Lue lisää