Lehtonen Tapparaan – Otto Mäkinen loppukaudeksi TUTOon

23-vuotias hyökkääjä Matias Lehtonen siirtyy Liigajoukkue Tapparan riveihin. Otto Mäkisen alunperin joulutaukoon asti kestänyt lainasopimus muuttuu puolestaan loppukauden kattavaksi.

Jos Matias Lehtonen pelaa vielä tämän kauden aikana Mestiksessä, sopimuksen mukaan hän pelaa silloin TUTOssa.

”Lehtonen oli jo kesän ajan tryoutilla Tapparassa ja miehen tehokkaat otteet Mestiksessä, sekä pelaajien loukkaantumiset Tapparassa, mahdollistivat tämän siirron. Lehtosen sopimuksessa ei ollut optioita, joten asiasta neuvoteltiin Tapparan kanssa. Tästä siirrosta seuraa TUTO:lle taloudellista helpotusta ja myös Otto Mäkinen jatkaa TUTO:ssa kauden loppuun.

Yksi meidän isoista tehtävistä on kasvattaa ammattilaispelaajia ja siinä Lehtonen on seuralta ja valmennukselta yksi onnistuminen lisää. Tämä on merkittävä arvo, jonka pelaajat huomioivat seuravalintaa tehtäessä, sekä syy miksi liigaseurat haluavat tehdä yhteistyötä TUTOn kanssa.

Suoraa korvaajaa Lehtoselle ei juuri nyt olla hankkimassa. Joukkueen sairastupa on tyhjentynyt ja loukkaantumisista johtunutta siirtorulettia on ollut aivan tarpeeksi. Mikäli tilanteemme sallii vielä vahvistuksen hankkimisen, uskoisin sen olevan meille jo entuudestaan tuttu pelaaja”, kommentoi TUTO Hockeyn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola.

Kuva: Shaun Duncan

TUTOn kausi jatkuu perjantaina vierasottelulla KeuPa HT:ta vastaan. Kotona pelataan seuraavaksi lauantaina, kun Mestiksen kärkitaistelussa kohdataan Kokkolan Hermes. Ennen Mestis-peliä vuorossa on klo 13.45 alkava TUTO Hockey -Tappara A-nuorten SM-liigaottelu.

Mestis-ottelun lipulla pääset ilmaiseksi A-nuorten peliin/A-nuorten ottelulipulla 5€:n alennus Mestis-ottelun pääsylipusta. A-nuorten otteluun lipunmyynti vain Marli Areenalta. A-nuorilla on kotipeli myös perjantaina Kupittaalla. Klo 18:30 alkavassa ottelussa vastaan luistelee Oulun Kärpät.

Liput kotiotteluun edullisimmin ennakkoon TÄSTÄ.

 

Jaa eteenpäin:

Naapurin Maalaiskana Oy ja TUTO ovat tehneet yhteistyösopimuksen kaudelle 2023-2024. Kauden aikana katsomme jatkoa myös seuraaville...

Lue lisää

Uusi Mestis-kausi ja ensimmäinen runkosarjaottelu lähestyy nopeasti! Olemme ymmärrettävästi saaneet paljon kyselyitä kausikorteista, jotka on tilattu...

Lue lisää

Nykyisen työntekijän siirtyessä urallaan eteenpäin, TUTO Hockey hakee organisaatioonsaPALVELUPÄÄLLIKKÖÄ TUTO Hockey pelaa kaupungin värikkäintä lätkää Kupittaalla...

Lue lisää