Legenda-näyttely täydentyy

Lauantain 12.3. juhlaottelun tiimellyksessä myös TUTO Hockey Hall of Legends -näyttely täydentyy kolmella nimellä! Lue kunnianosoituksen saavista henkilöistä lisää alla.
 

Tapio Laakso, syntynyt 28.6.1985

Hyökkääjä

Pelasi TuTossa 2002-07 176 ottelua 34+52=86. Tilastoista lisää täältä

Rymättylästä kotoisin oleva Laakso aloitti jääkiekkotaipaleensa Naantalin VG-62:n kiekkokoulussa. TuToon hän siirtyi c-juniori-ikäisenä. Ensimmäisen kerran Laakson nimi kantautui laajemman jääkiekkopiirin tietoon hänen voittaessaan B-junioreiden SM-sarjan pistepörssin kaudella 2002-03. Samalla kaudella hän debytoi myös TuTon edustusjoukkueessa. Seuraavalla kaudella Laakso kuului jo turkulaisten Mestis-joukkueen vakiokokoonpanoon saaden kauden päätteeksi kokemusta myös putoamiskarsinnoista joukkueen kauden sujuttua alakanttiin. Jo tuolloin hänet opittiin tuntemaan täysillä itsensä likoon laittavana joukkuepelaajana, jonka erityinen vahvuus oli alivoimapelaaminen. TuTon sarjapaikka säilyi, ja niin säilyi myös Laakson rooli joukkueen runkopelaajana seuraavien kausien ajan. Tässä vaiheessa hän sai myös Mestiksessä ketjukaverikseen lapsesta asti tuntemansa Timo Salon, jonka kanssa, usein lähes saumatonta, yhteistyötä oli hiottu jo ulkojäillä, sekä VG:n ja TuTon juniorijoukkueissa. Kaudella 2006-07 , 21-vuotiaana, Laakso nimitettiin joukkueen kapteeniksi. Tämänkin tehtävän hän hoiti tyylilleen uskollisesti; esimerkillisesti. Liigassa Laakso pelasi yhteensä 13 kautta Kalpassa, TPS:ssä, Ilveksessä ja Lukossa, kolmessa viimeksi mainitussa myös kapteenina toimien.  Jokaisessa joukkueessaan hänet tunnettiin kovakuntoisena, työteliäänä keskushyökkääjänä, jonka taso ei heitellyt, ja joka ei pikkuvammojen takia jättänyt otteluita väliin. Urallaan Laakso pelasi myös 3 A-maaottelua. 

 

Ismo Lehkonen, syntynyt 1.2.1962

Valmentajana TuTossa 2004-08 ja 2013-16. 

Uran tilastoista lisää täällä.

Ismo ”Ika” Lehkonen edusti pelaajaurallaan Helsingin Jokereita yli 100 SM-liigaottelussa, mutta tunnetuksi hän on tullut ennen kaikkea valmentajana. TuTossa Lehkonen valmensi ensimmäisen kerran jo vuosina 1992-94 toimien valmentajana sekä A- että B-junioreissa. Tuolloin hänen opetuksestaan pääsivät nauttimaan mm. seuran lahjakkaat 76- ja 77-syntyneiden ikäluokat. Lehkosen paluu TuToon nähtiin keväällä 2004, kun karsintojen kautta sarjapaikkansa säilyttänyt seura tähtäsi uuteen nousuun paluumuuttajien ja heidät hyvin tuntevan valmentajan avulla. Tuossa vaiheessa Lehkonen oli jo valmentanut kuusi kautta SM-liigassa ollen Mestikseen nimekäs hankinta. Hänen johdollaan TuTo alkoi entistä enemmän nostaa omia junioreita edustusjoukkueeseen. Myös monet liigajoukkueet lähettivät lahjakkuuksiaan Lehkosen vaativaan valmennukseen kehittymään. Neljän kauden aikana TuTo pelasi jokaisena keväänä mitalipeleissä. Huippuhetkistä voi mainita kaudelle 2006-07 osuneen 23 ottelun voittoputken, ja luonnollisesti Mestiksen mestaruuden ylivoimaisen esityksen jälkeen keväällä 2008. Mestaruuden jälkeen Lehkonen siirtyi SM-liigaan valmentamaan Jokereita. TuToon hän palasi kaudeksi 2013-14 valmennettuaan sitä ennen myös KooKoota ja Viron maajoukkuettakin. Lehkosen keinot olivat jälleen tutut, vaikkei omista junioreista pystyttykään ammentamaan enää samalla lailla pelaajia kuin 10 vuotta aiemmin. Näinä kausina hän pääsi valmentamaan jälleen myös Antti Virtasta ja Timo Pärssistä, joita hän oli ensi kerran valmentanut jo 90-luvun alussa TuTon junioreissa. Lehkonen luotsasi TuTon mitalipeleihin sekä keväällä 2014 että 2015. Viime vuosina Lehkonen on tullut tutuksi jääkiekkomaailman laajasti tuntevana kommentaattorina. Intohimoisesti lajiin suhtautuvan kiekkomiehen värikkäät mielipiteet ovat herättäneet monissa kuulijoissa tunteita samalla tavalla kuin hänen valmennusurallaankin.

Janne Ollila

Toimistopäällikkönä sekä monitoimimiehenä TUTOssa 11,5 vuotta. Lue lisää Jannesta täällä.

”En puhu ainoastaan omasta puolestani, vaan myös kaikkien aiempien toimitusjohtajien, hallituksen jäsenten ja omistajien puolesta – toimistopäällikkö Janne Ollila on ollut operatiivisen johdon oikea ja vasen käsi 24/7/365 useiden vuosien ajan. Hänen tekemänsä työmäärä ja merkitys seuralle on ollut niin valtava, että hän ansaitsee isojen kiitosten lisäksi kiistatta paikkansa TUTO-legendojen joukossa seuraavan kunniagallerian päivityksen yhteydessä” toteaa toimitusjohtaja Dani Aavinen.

 

 

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää