Lauantaina kärkijoukkueiden kuudes kohtaaminen

TUTO Hockey – Sport

28.12.2013 klo 17.00

TUTO 2. 32gp, 62pts, (106-88)
Sport 1. 33gp, 72pts, (121-87)

TUTO ja Vaasan Sport ottavat yhteen kuudetta kertaa tämän kauden aikana. TUTO pelasi viimeisen pelinsä ennen joulutaukoa Vaasassa ja oli silloin ottavana osapuolena. Ennakkolipunmyynti lauantain otteluun on käynyt kuumana, joten odotettavissa on jälleen hieno tapahtuma kahden kiinnostavan joukkueen välillä.

Sport pelasi TUTO-kohtaamisen jälkeen vielä kaksi ottelua ennen joulutaukoa. Sport käväisi Joensuussa ja Savonlinnassa, joista molemmista vaasalaiset nappasivat täydet pisteet. Sarjakärjen voittoputki on nyt kahdeksan ottelun mittainen ja piste-ero toisena majailevaan TUTOon on 10 pistettä. Sportin viimeinen tappio tuli juurikin TUTOa vastaan marraskuun lopulla.

TUTO on kärsinyt viime aikoina miesvajeesta, kun joukkueen pelaavasta kokoonpanosta on puuttunut tärkeitä pelimiehiä. Esimerkiksi Aki Keinänen, Tuukka Pulliainen, Ryan Ruikka ja Anton Kokkonen ovat olleet jo tovin sivussa. Tälle osastolle pitäisi näillä näkymin tulla lauantaiksi helpotusta. Mikko Lehtonen edustaa Suomea nuorten MM-kisoissa Malmössä.

”Ainakin Pulliainen palaa lauantaina kokoonpanoon. Tuukka tulee pelaamaan Antti Virtasen ja Ville-Vesa Vainiolan välissä”, kertoi Ismo Lehkonen perjantaina. 

Seuraa näitä pelaajia

Samuli Kivimäen maalitehtailu on ollut tylyä katsottavaa. Kivimäki on nakutellut tämän kauden runkosarjassa lähes maalin per peli ja tulee todennäköisesti lyömään Kalle Konstin vanhan maaliennätyksen (37) romukoppaan.

Jarkko Hattunen on ollut viime aikoina erinomaisessa tikissä. Hattusen alkukausi oli hieman tukkoinen, mutta nyt pisteitä on syntynyt kovalla tahdilla.

Ennakkolipunmyynti käy kuumana
Lipunmyynti lauantain kamppailuun käy  kuumana. Kupittaalla nähdään lauantain pelissä hyvin suurella todennäköisyydellä kauden ennätysyleisö. Ostamalla lipun ennakkoon, säästät aikaa sekä rahaa.  Liput voit ostaa osoitteesta http://www.lippu.fi/

Jaa eteenpäin:

Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on saattanut loppuun Mestiksen lisenssimenettelyn. Lisenssi Mestikseen kaudeksi 2025-26 myönnettiin seuraaville seuroille: Imatran Ketterä...

Lue lisää

Niclas Karjalainen ja Jan Shikera pukevat TUTOn sinisen pelipaidan päälle myös ensi kaudella. Kaksikon pahvien myötä...

Lue lisää

Akseli Pennanen ja Eevert Eloranta viilettävät Rajupaja Areenalla myös ensi kaudella. Pennasen jatkosopimus on yksivuotinen, ja...

Lue lisää