KUVAKOOSTE: TUTOn A-nuorten upea kausi huipentui kotiyleisön edessä

TUTO Hockeyn A-nuorten upea kausi huipentui, kun joukkue isännöi Tampereen Ilvestä Nuorten SM-liigan päätöskierroksen ottelussa. Tasainen ja kuumatunteinen ottelu päättyi lopulta kissapetojen 2-3 voittoon.

TUTO Hockey A – Ilves A 

2-3 (1-1, 1-1, 0-1)

Tilastot


Ennen ottelua TUTO Hockeyn tuore toimitusjohtaja Roope Paltta kukitti TUTO-uransa huipentaneet Miikka Lehtosen (vas.) ja Mikke Laurilan yhdessä TUTOn ottelutapahtumavastaava Ninni Mäkisen kanssa.


Ottelu sai TUTOn kannalta lentävän startin, kun illan juhlakalu Miikka Lehtonen järjesteli yhdessä Aleksi Halmeen kanssa Aaro Löyttymäelle loistavan paikan, josta 21-vuotias hyökkääjä siirsi TUTOn varmasti 1-0 johtoon ajassa 04:03.


Ottelu oli fyysinen ja kuumatunteinen, jonka myös Miikka Huhtalan jyrän alle jäänyt Ilves-kapteeni Arttu Flick sai tuntea nahoissaan.


Ajoittain kuuma ottelu vaati päätuomari Sami Jokiselta terapeuttisia rauhoittumistuokioita puhelimen äärellä.


Läpi kauden joukkueen selkärankana toiminut Filip Lindberg oli tänäänkin vahvassa vedossa, torjuen 35 laukausta.


Myös 33 kiekkoa pysäyttänyt Waltteri Urpolahti esiintyi vakuuttavasti Kupittaan tiistai-illassa.


Molemmat illan juhlituista sankareista pääsivät tänään tehoille, kun Mikke Laurila tarjosi maukkaan syötön Santeri Sillanpään viimeistelemään 2-1 johtomaaliin.


Viimeisen sanan itse ottelussa sai kuitenkin vierasjoukkue Ilves, kun se nousi 2-1 tappioasemasta 2-3 voittoon. Voittomaalin viimeisteli ajassa 44:12 Samuli Vainionpää.


Kauden tehokkain TUTO-pelaaja Roope Kallio sai onnistuneen kautensa kunniaksi lämpimän onnitteluhalauksen voittomaalin iskeneeltä Vainionpäältä.


Ottelun jälkeen nähtiin molemminpuoleiset kiitokset onnistuneesta kaudesta.

KUVAT: Shaun Duncan
TEKSTI: Jyri Sulander

Jaa eteenpäin:

”Oliver Tuhkanen ei jatka seurassamme ensi kaudella. Pelaajalla oli sopimuksessaan Liiga-optio, joita emme jatkossa uuden strategiamme...

Lue lisää

10.5. | Viking Line, piknik-päiväristeily 𝗢𝗵𝗷𝗲𝗹𝗺𝗮 𝗷𝗮 𝗮𝗶𝗸𝗮𝘁𝗮𝘂𝗹𝘂: Kansi 9, Konferenssitila Klo 12.30 aloitamme avoimen tilaisuuden,...

Lue lisää

Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on saattanut loppuun Mestiksen lisenssimenettelyn. Lisenssi Mestikseen kaudeksi 2025-26 myönnettiin seuraaville seuroille: Imatran Ketterä...

Lue lisää