KUVAKOOSTE: TUTOlle huikean kirin pääteeksi arvokkaat pisteet

TUTO Hockey ja Peliitat kohtasivat lauantaina revanssiviikonlopun toisessa ottelussa. Heinolassa pelatusta ottelusta muodostui lopulta varsin erikoinen, sillä huolimatta kahden erän jälkeisestä 4-1 tappioasemasta onnistui TUTO kirimään lopulta 4-7 voittoon.

Peliitat – TUTO Hockey

4-7 (2-0, 2-1, 0-6)

Tilastot


Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat Peliittojen juhlaa. Isännät johtivat ottelua kahden erän jälkeen lukemin 4-1, ja näyttivät matkaavan vakuuttavasti kohti kolmen pisteen voittoa.


TUTO oli sarjapisteiden kohtalosta kuitenkin toista mieltä. Vieraiden kirin aloitti ajssa 44:47 Tomi Wilenius, jonka maali hyväksyttiin lopulta videotarkistuksen jälkeen.


Vain 24 sekunta Wileniuksen maalista eteenpäin, ja jälleen helisi isäntien verkossa. Tällä kertaa viimeistelijänä Niclas Lucenius.


4-4 tasoituksesta vastasi Samu Suominen, joka iski päätöserän kirin aikana tehot 1+1. Tehoilunsa ohella Suominen ehti ottelun aikana osallistua myös päätuomari Mikko Silvennoisen kyselytunnille.


Suomisen iskemä 4-4 tasoitusmaali oli viimeinen niitti Pelittojen maalivahti Sami Väliharjulle. Raivokohtauksensa aikana Väliharju takoi mailaansa kaukalon laitaan, ennen kuin heitti sen pleksin yli hallin lattialle. Väliharju sai purkauksestaan 20 minuutin käytösrangaistuksen, jonka myötä hänet saateltiin etuajassa suihkun puolelle.


Voittomaaliksi jääneestä 4-5 osumasta vastasi viime kaudella Peliittojen riveissä tehoillut Eetu-Ville Arkiomaa, jonka laukaus lipsahti maaliin vaihdetun Joonas Haraldin längistä sisään.


4-6 maalista vastasi upean yksilösuorituksen pääteeksi Aki Juusela.


Kalle Valtola niittasi loppulukemat 4-7 tyhjään maaliin, pelikellon näyttäessä aikaa 59:59. Kahden maalin iltaa viettänyt Valtola nousi illan päätteeksi koko Mestiksen pistepörssin kärkipaikalle.


Ottelun jälkeen pelaajat kävivät kiittämässä omiaan äänekkäästi tukeneita TUTO Rebelsejä, joita oli saapunut Heinolaan täysi bussilastillinen.


Revanssiviikonlopun aikana kuvattiin minidokumenttia, jonka tekemiseen myös pelaajat pääsivät osallistumaan.


Päätöserän huikea kiri nostatti tunnelman korkealle TUTOn pukukopissa.

KUVAT: Shaun Duncan
TEKSTI: Jyri Sulander

Seuraavan kotiottelunsa TUTO pelaa tulevana keskiviikkona (1.11.), kun kovavireinen LeKi saapuu Marli Areenalle. Edullisemmat ennakkoliput keskiviikon matsiin voit hankkia TÄSTÄ!​

Jaa eteenpäin:

Naapurin Maalaiskana Oy ja TUTO ovat tehneet yhteistyösopimuksen kaudelle 2023-2024. Kauden aikana katsomme jatkoa myös seuraaville...

Lue lisää

Uusi Mestis-kausi ja ensimmäinen runkosarjaottelu lähestyy nopeasti! Olemme ymmärrettävästi saaneet paljon kyselyitä kausikorteista, jotka on tilattu...

Lue lisää

Nykyisen työntekijän siirtyessä urallaan eteenpäin, TUTO Hockey hakee organisaatioonsaPALVELUPÄÄLLIKKÖÄ TUTO Hockey pelaa kaupungin värikkäintä lätkää Kupittaalla...

Lue lisää