KUVAKOOSTE: TUTO tasoitti otteluvoitot torstai-illan trillerissä

TUTOn ja SaPKon välinen välieräsarja jatkui tyylilleen uskollisena tasaisena ja jännittävänä. Torstai-illan trillerin ratkaisijaksi nousi lopulta kaksikko Nico Friman-Julius Pohjanoksa, ja TUTO tasoitti 2-1 voiton myötä otteluvoitot 2-2. 
 

TUTO Hockey – SaPKo

2-1 (0-0, 1-0, 1-1)

Tilastot


Ottelun avauskiekon pudotti TUTOn mainoskasvonakin toiminut UFC-tähti Teemu Packalen


Tasainen ottelu piti turkulaiskatsojat tiukasti otteessaan aina päättössumeriin saakka. Ottelun tasaisuudesta kertoo se, että avausmaali nähtiin vasta ajassa 38:36, kun Matias Lehtosen tarkka rannelaukaus löysi tiensä ohi SaPKon maalia vartioineen Roope Urpolahden.


2-0 maalista vastasi päätöserän puolivälissä Nico Friman, joka runnoi oman laukauksensa reboundin väkisin SaPKo-maalin perukoille.


TUTOn maalinedustan sheriffinä toimi tuttuun tapaan Mikke Levo, jolla oli aikaa myös jutella illan tuomariston kanssa.


SaPKo haki lopussa kiivaasti tasoitusta, mutta TUTO ei päästänyt savonlinnalaisia maalia lähemmäksi. Suurin kiitos tästä kuuluu maagisesti torjuneelle Julius Pohjanoksalle, jonka tilille kirjattiin upeat 38 torjuntaa. 


Voitonjuhlat merkitsivät sitä, että ottelusarja tasoittui lukemiin 2-2. Samalla varmistui myös se, että kaupungin värikkäintä lätkäherkkua tarjoillaan Marli Areenalla myös tulevana sunnuntaina!

KUVAT: Hannu Tuominen
TEKSTI: Jyri Sulander

TUTOn ja SaPKon välinen välieräsarja jatkuu lauantaina Savonlinnassa, ottelussa jonka Yle näyttää suorana kanavalta 2. 6. välierä pelataan puolestaan Turussa sunnuntaina, klo 17:00 alkaen. Edullisemmat ennakkoliput sunnuntain matsiin TÄSTÄ

 

Jaa eteenpäin:

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää

TUTOn kokenut hyökkääjä Samu Markkula on hankittu pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, turkulaisen digimarkkinointitoimisto Louhoksen, kokoonpanoon. Jatkossa hänet voi...

Lue lisää

TUTO Hockey vuokraa Koposen kuluvan viikon ajaksi TPS:n vahvuuteen auttamaan naapuriseuraa paikkaamaan poissaoloja. Koponen valittiin päättyneellä...

Lue lisää