Keskiviikkona Marli Areenan kaukalossa nähtiin vain yksi herra ja hidalgo. Kotijoukkue TUTO oli poikkeuksellisen tyly isäntä Kokkolan Hermekselle, jonka vaikea alkukausi synkkeni Turun vierailun myötä entisestään.
TUTO Hockey – Hermes
7-0 (0-0, 4-0, 3-0)
Ottelun avauserässä Hermes pysyi ottelussa vielä mukana, luoden muutaman maalipaikankin.
Toisessa erässä TUTO otti ohjat tiukasti itselleen, ja laittoi aktiivisella pelaamisellaan Hermeksen ahtaalle. Tässä malliesimerkkiä keskimmäisen periodin aktiivisuudesta esittelee Johan Elfvengren.
Vahva painostus realisoitui myös tulostaululle. Erän tehokkaimpana hääri kaksi maalia iskenyt Tomi Wilenius.
Oman osansa juhlinnasta sai myös hyvän yhteispelin löytänyt kaksikko Matias Lehtonen – Hannu Kuru. Tällä kertaa Kapteeni Kuru tarjosi syötön ja ”Masi” Lehtonen lapioi kiekon tyhjänä ammottaneeseen Hermes-nuottaan toisen erän puolivälissä.
Myös TUTO-ikoni Aki Keinänen oli vahvalla pelipäällä. Tuloksena kaksi maalia ja yksi maalisyöttö. Eikä se hattutemppukaan kaukana käynyt, sillä ”Keni” täräytti kiekon alivoimaläpiajon päätteeksi lämärillä Hermes-maalin tolppaan.
Ottelun tuomaristo joutui kääntämään syntilistastaan uuden sivun edellisen täytyttyä, sillä vierasjoukkue Hermes otti ottelussa kaikkiaan kymmenen kahden minuutin rangaistusta.
Tuomareiden kirjoitellessa vihkoihinsa rustasi TUTO-valmentaja Miika Elomo omaansa. Paperille piirretyt ylivoimakuviot siirtyivät tehokkaasti myös käytäntöön, sillä TUTO iski illan ottelussa peräti neljä ylivoimamaalia.
Avauskierroksien aikana toisenkymmentä kertaa kiekon maalirautoihin ampunut Niklas Näppi onnistui vihdoin maalinteossa, kun mies naulasi päätöserässä äärimmäisen tyylikkäällä rannelaukauksella TUTOn jo 6-0 johtoon.
Hermeksen maalinsuulla Mestis-debyyttinsä tehneelle Vilho Heikkiselle jäi tänään sivustaseuraajan rooli, kun kotijoukkue iski lättyä pussiin oikealta ja vasemmalta.
Julius Pohjanoksa puolestaan oli maalillaan varma kuin muuri. 20 torjuntaa ja kauden ensimmäinen nollapeli nostivat hymyn ”Jullen” suupielille.
KUVAT: Shaun Duncan
TEKSTI: Jyri Sulander
TUTOn osalta pelit jatkuvat kotiottelulla heti perjantaina, kun RoKi saapuu Marli Areenalle. Poronkaato alkaa tämän päivän tapaan klo 18:30. Edullisemmat ennakkoliput perjantain matsiin voit hankkia TÄSTÄ!