KUVAKOOSTE: TUTO kaatoi Peliitat tennislukemin

Revanssiviikonlopun ensimmäisessä ottelussa TUTO kaatoi Heinolan Peliitat puhtaasti lukemin 6-0.

TUTO Hockey – Peliitat 

6-0 (3-0, 2-0, 1-0)

Tilastot

 


TUTO aloitti ottelun todella vahvasti. Pelikello ehti kulkea tasan minuutin, ennen kuin Matias Lehtonen täräytti kiekon ohi Peliittojen maalia vartioineen Joonas Haraldin


Kellossa 03:30 ja peli 2-0. Tällä kertaa asialla forssalaislähtöinen puolustaja Samu Suominen, jolle maali oli kauden ensimmäinen. TUTOn toisen maalin jälkeen Peliittojen päävalmentaja Santeri Heiskanen turvautui aikalisään.


Aikalisä ei tuonut Heiskasen toivomaa muutosta vierasjoukkueen pelaamiseen, vaan Matias Lehtonen lisäsi illan toisellaan TUTOn johdon jo kolmeen maaliin. Lehtosen ottelun alku oli murhaava: yhdeksässä minuutissa ”Masi” takoi taululle tehot 2+1. Tehoiltansa myötä Lehtonen nousi Mestiksen pistepörssin toiselle sijalle.


Maalinteon ohella TUTO-pelaajat hoitivat myös oman päänsä kunnialla. Tässä Manu Honkanen antaa kyytiä Peliittojen Janne Seppäselle. Oman osansa Honkasen puolustusinnosta sai myös taustalla taiteileva Julius Pohjanoksa, joka merkkautti 28 torjunnan myötä kauden kolmannen nollapelinsä.


Illan ottelun Oktoberfest-teema näkyi myös TUTO Cheerleadersien pukeutumisessa.


Kolmatta kauttaan TUTOssa pelaava hyökkääjä Aki Juusela on selkeästi kannattajien suosiossa.


TUTOn tehokkuus säikäytti jopa Niklas Näpin.


TUTOn 5-0 maalista vastasi ylivoimalla Niclas Lucenius. Kuvan reunassa juhliva kultakypärä Kalle Valtola kirjasi illan ottelussa kaksi syöttöpistettä, joiden myötä öljylanteisen puolustajan pisteputki venyi jo seitsemän ottelun mittaiseksi. Valtola nousi myös jakamaan koko Mestiksen pistepörssin kärkipaikkaa yhdessä K-Vantaan Juuso Perttilän kanssa. 11 ottelussa lietolaislähtöinen puolustaja on iskenyt hulppeat 16 tehopistettä (2+14). 


Loppulukemat 6-0 naulasi ylivoimalla tutulta paikalta Aki Keinänen.


TUTOn neljännen maalin iskeneelle Niklas Lehtimäelle maali oli Mestis-uran ensimmäinen, jonka merkiksi kiekko otettiin talteen.

KUVAT: Shaun Duncan
TEKSTI: Jyri Sulander

TUTO ja Peliitat kohtaavat revanssiviikonlopun toisessa osassa huomenna Heinolassa. Klo 17:00 alkavaa matsia voit seurata suorana Elisa Viihde Sportin, Fanseatin tai Radio Cityn välityksellä. Seuraavan kotiottelunsa TUTO pelaa tulevana keskiviikkona (1.11.), kun kovavireinen LeKi saapuu Marli Areenalle. Edullisemmat ennakkoliput keskiviikon matsiin voit hankkia TÄSTÄ!

Jaa eteenpäin:

”Oliver Tuhkanen ei jatka seurassamme ensi kaudella. Pelaajalla oli sopimuksessaan Liiga-optio, joita emme jatkossa uuden strategiamme...

Lue lisää

10.5. | Viking Line, piknik-päiväristeily 𝗢𝗵𝗷𝗲𝗹𝗺𝗮 𝗷𝗮 𝗮𝗶𝗸𝗮𝘁𝗮𝘂𝗹𝘂: Kansi 9, Konferenssitila Klo 12.30 aloitamme avoimen tilaisuuden,...

Lue lisää

Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on saattanut loppuun Mestiksen lisenssimenettelyn. Lisenssi Mestikseen kaudeksi 2025-26 myönnettiin seuraaville seuroille: Imatran Ketterä...

Lue lisää