KUVAKOOSTE: TPS kaksi maalia parempi

TPS saapui Aurajoen paremmalle puolelle vierailulle, mikä houkutteli paikalle sarjan tämän kauden ennätysyleisön, 853 katsojaa. Tiukka ottelu ratkesi toisessa erässä, kun vieraat tekivät kaksi maalia 16 sekuntiin.

TUTO Hockey A – TPS A

0-2 (0-0, 0-2, 0-0)

Tilastot

TUTOn maalia vartioinut Filip Lindberg keskittyi tiukasti tulevaan paikalliskamppailuun.

Vastustajan pukukopista kentälle asteli pitkästä aikaa TPS.

Ensimmäinen erä eteni todella nopealla tahdilla päästä päähän. TUTO pääsi vetopaikoille, mutta kiekko ei tahtonut osua maaliin.

Palloseuralla oli vaikeuksia pysyä vikkeläjalkaisten isäntien perässä.

TPS-käskijä Juuso Nieminen ohjeisti, että kiekko pitäisi saada maaliin.

Kalle Valtolan vahvoista otteista innostunut pikkuveli Olli Valtola kuunteli Niemisen ohjeita ja viimeisteli ottelun ensimmäisen maalin.

Vain 16 sekuntia myöhemmin vieraat onnistuivat toistamiseen.

Kylmän suihkun jälkeen oli Elmo Aittolan vuoro ihmetellä fläppitaulun kuvioita. 

Johtoasemaan päässeet vieraat saivat pidettyä ottelun otteissaan, vaikka TUTO paineisti ahnaasti loppuun asti.

Aaro Löyttymäki pääsi viimeisessä erässä lähelle kavennusta, mutta TPS-maalivahti Waltteri Ignatjew ei taipunut. 

Kuten paikalliskamppailulta sopiikin odottaa, kierrokset kävivät korkeina puolin ja toisin. Ylilyönneiltä kuitenkin vältyttiin ja ottelu saatiin vietyä loppuun hyvässä hengessä. 

Kuvat ja teksti: Shaun Duncan

TUTO Hockeyn A-nuoret pelaavat jälleen kotona 5.12., kun Turkuun saapuu vieraaksi Tappara. Tule kannustamaan TUTO voittoon!

Jaa eteenpäin:

”Oliver Tuhkanen ei jatka seurassamme ensi kaudella. Pelaajalla oli sopimuksessaan Liiga-optio, joita emme jatkossa uuden strategiamme...

Lue lisää

10.5. | Viking Line, piknik-päiväristeily 𝗢𝗵𝗷𝗲𝗹𝗺𝗮 𝗷𝗮 𝗮𝗶𝗸𝗮𝘁𝗮𝘂𝗹𝘂: Kansi 9, Konferenssitila Klo 12.30 aloitamme avoimen tilaisuuden,...

Lue lisää

Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on saattanut loppuun Mestiksen lisenssimenettelyn. Lisenssi Mestikseen kaudeksi 2025-26 myönnettiin seuraaville seuroille: Imatran Ketterä...

Lue lisää