Kuka johtaa sarjaa joulutauolla?

Sport – TUTO Hockey 18.12.2013 klo 18.30

TUTO 2. 31gp, 62pts, (104-83)
Sport  1. 30gp, 63pts, (109-82)

Vaasassa pelataan keskiviikkona Mestiksen kärkikamppailu. Illan ottelu on joukkueiden viides keskinäinen kohtaaminen tämän kauden runkosarjassa ja TUTO on onnistunut voittamaan neljästä ensimmäisestä kolme. Joukkueiden välinen piste-ero on ainoastaan yksi piste ennen iltaa, joten nähtäväksi jää, kumpi joukkue johtaa Mestistä illan kierroksen jälkeen.

Sport ei ole hävinnyt joulukuussa yhtään ottelua. Vaasalaiset ovat nakutelleet peleissään välillä erittäin tylyjäkin numeroita. Joukkue voitti joulukuun aikana Peliitat 9-3 ja Jukurit 6-0. Sport tulee illan otteluun viiden pelin voittoputkessa. Sport on viimeksi hävinnyt marraskuun lopussa ja silloin noutaja tuli juuri TUTOa vastaan.

Joonas Kuusela on äitynyt erittäin hyvään vireeseen ja miehelle onkin tehty viimeiseen kolmeen otteluun yhteensä vain kolme maalia. Kuusela on noussut kohisten sarjan maalivahtitilastoissa ja on nyt jo kärkikolmikossa torjuntaprosenttien perusteella.

 

TUTO matkaa Vaasaan siipirikkoisena

TUTOn rosterista puuttuu keskiviikkona tärkeitä palasia. Mikko Lehtonen ja Aleksi Rutanen matkasivat nuorten maajoukkueen mukaan, joten heitä ei illalla kokoonpanossa nähdä. Tämän lisäksi TUTOlta puuttuu keskiviikkona muitakin pelaajia, esimerkiksi kärkipelaajat Aki Keinänen, Tuukka Pulliainen ja Ryan Ruikka.

Viime ottelussa pirteästi esiintyneet Aleksi ja Atte Sillanpää ovat pelaavassa kokoonpanossa myös tänään. Kimmo Meriläinen aloittaa TUTOn maalilla illan kamppailussa.

 

 

Seuraa näitä pelaajia

Sillanpään veljekset pelaavat jälleen samassa ketjussa. ”Paimion Sedinit” ovat pelityyliltään varsin erilaiset pelaajat. Atte Sillanpää on huomattavasti enemmän hyökkäysorientoitunut pelaaja ja on naputellut urallaan varsin kelvollisia pistemääriä. Aleksi Sillanpää on erittäin hyvä kahden suunnan pelaaja ja taklaa huomattavasti veljeään enemmän.

Lassi Kokkala pelaa elämänsä parasta kautta. TPS-kasvatti pelasi viime kaudella Liigaa ja mikäli jatkaa tasollaan, pelaa Liigassa myös ensi kaudella. Kokkala on tehnyt 30 ottelussa 35 pistettä ja tehotilastossakin komeilee kaunis +15.

 

 

Ottelu nähtävissä VeikkausTV:ssä

Veikkaus näyttää illan ottelun asiakkailleen VeikkausTV-palvelussaan. Lähetys on maksuton.

https://www.veikkaus.fi/fi/live-veto

Tämän lisäksi ottelua voit seurata tuttuun tapaan Elisa Viihteellä.

http://online.elisaviihde.fi/mestis/

 

TUTOn sosiaalisen median kanavat tarjoilevat tietoa ruudullesi reaaliajassa. Ottelua voit lähteä katsomaan myös Ravintola Maunoon, joka näyttää kaikki TUTOn vierasottelut suorana.

Jaa eteenpäin:

TUTO Hockey on solminut loppukauden mittaisen sopimuksen latvialaishyökkääjän Kristians Samitisin kanssa! Samitis on pelannut tällä kaudella...

Lue lisää

Koko perheen talvilomastartti🏒💙 Sunnuntai 15.2. klo 12-16 | Kauppakeskus Skanssi Kauppakeskus Skanssi ja TUTO Hockey kutsuvat...

Lue lisää

TUTO Hockey on sopinut pelaajavuokrasta HPK:n kanssa. HPK:n sopimuspelaaja Samuli Aaltonen vahvistaa TUTOn hyökkäystä viikonlopun ajan....

Lue lisää
0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on vielä tyhjä