Kristian Tuohilampi kotiutui sairaalasta

Lauantain K-Vantaa-ottelussa loukkaantunut TUTO-puolustaja Kristian Tuohilampi on päässyt sairaalasta kotiin. Tuohilammen toipuminen jatkuu nyt mahdollisimman hyvissä olosuhteissa eteenpäin.

TUTOn varakapteeni joutui lauantaina K-Vantaan Micke-Max Åstenin poikkeuksellisen törkeän taklauksen kohteeksi vain neljä sekuntia ennen pelin ensimmäistä erätaukoa. Åsten taklasi Tuohilammen suoraan selästä laitaan ja sai teostaan seitsemän ottelun pelikiellon. 25-vuotias TUTO-puolustaja vietiin kaukalosta paareilla ambulanssiin ja sairaalaan, jossa hän vietti tarkkailussa kaiken kaikkiaan kolme yötä.

TUTO Hockeyn lääkärien mukaan kyseessä oli todellinen läheltä piti -tilanne ja oli lopulta onni, ettei Tuohilammelle käynyt pahemmin. Kysymyksessä on kuitenkin erittäin kova pään ja niskan alueen vamma ja nyt miehen toipuminen jatkuu päivä kerrallaan kotioloissa.

”Olo on hyvä”

Vielä tähän päivään asti tilanne näytti todella vakavalta, mutta lopulta saatiin huojentavia uutisia. Kristian voi olosuhteisiin nähden hyvin ja haluaa kiittää TUTO Hockeyn kannattajia ja koko muuta jääkiekkoperhettä saamastaan tuesta.

”Olo on hyvä, kiitos kaikille tuesta ja suuri kiitos hoitohenkilökunnalle”, Tuohilampi sanoo.

TUTO Hockey auttaa tästä eteenpäin varakapteeniaan toipumisessa kaikin mahdollisin tavoin ja toivoo näkevänsä Tuohilammen mahdollisimman pian takaisin kaukalossa. Pelaajien turvallisuuteen liittyviin asioihin on kuitenkin viimeistään nyt kiinnitettävä entistäkin enemmän huomiota, jotta vastaavanlaisilta tai jopa vielä pahemmilta tapauksilta vältyttäisiin tulevaisuudessa.

 

Kristian Tuohilammen toipuminen jatkuu nyt kotioloissa.

Jaa eteenpäin:

TUTO Hockey on solminut loppukauden mittaisen sopimuksen latvialaishyökkääjän Kristians Samitisin kanssa! Samitis on pelannut tällä kaudella...

Lue lisää

Koko perheen talvilomastartti🏒💙 Sunnuntai 15.2. klo 12-16 | Kauppakeskus Skanssi Kauppakeskus Skanssi ja TUTO Hockey kutsuvat...

Lue lisää

TUTO Hockey on sopinut pelaajavuokrasta HPK:n kanssa. HPK:n sopimuspelaaja Samuli Aaltonen vahvistaa TUTOn hyökkäystä viikonlopun ajan....

Lue lisää
0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on vielä tyhjä