”Kovaa ja vauhdikasta taistelua, jossa ei saa mitään ilmaiseksi”

TUTO kohtaa perjantaina alkavissa Mestiksen välierissä mestaruutta puolustavan SaPKon. Sarja alkaa perjantaina Savonlinnan Talvisalossa, ja ensimmäinen Marli Areenalla pelattava ottelu on vuorossa heti lauantaina.

Pudotuspelien avauskierroksella TUTO kohtasi K-Vantaan, jonka se pudotti jatkosta voitoin 4-1. Niclas Luceniuksen poissaolon aikana TUTOn kapteenina toimiva puolustaja Jere Karlsson kertoo TUTOn olleen sarjassa edellä jokaisella osa-alueella.

”Me puolustettiin paremmin joukkueena ja erikoistilanne- ja maalivahtipelaamisessakin olimme myös selvästi Vantaata edellä.”

Mitään ei saa ilmaiseksi

Välierissä TUTOn vastustajaksi asettuu avauskierroksella IPK:n voitoin 4-2 pudottanut SaPKo. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella viidesti; kerran Suomen Cupin finaalissa ja neljästi runkosarjassa. Karlsson odottaa välieräsarjasta Vantaa-sarjan tapaan kuumantunteista.

”Tulee kovaa ja vauhdikasta taistelua, jossa ei saa mitään ilmaiseksi.”

Suomen Cupin finaalin TUTO vei nimiinsä 4-1 voiton myötä, mutta runkosarjakohtaamiset olivat pässipaitojen heiniä: SaPKo voitti kaikki neljä kohtaamista, vieden pisteet nimiinsä 10-2. Karlssonin mukaan SaPKon vahvuudet ovat hyökkäysalueella.

”Ne kääntää todella nopeasti peliä ja iskevät ahnaasti vastaan, eli hyökkäyspeli on ehdottomasti heidän vahvuus.”

Pudotuspelivaiheessa runkosarjavoitoilla ei ole enää mitään merkitystä, vaan sarjaan startataan puhtaalta pöydältä. ”Kakella” onkin selkeä suunnitelma siitä, millä eväillä TUTO nappaa finaalipaikan savonlinnalaisten nenän edestä.

”Puolustetaan tiiviisti, eikä annetta heille vastahyökkäyksiä. Kyllä me tarvittavat maalit sit tehdään!”

Tilastojen ihmemaa

TUTO selvitti puolivälierävaiheen viidessä ottelussa, jonka aikana se ehti iskeä 16 maalia, kun taas omissa kolisi ainoastaan 8 kertaa. SaPKo puolestaan iski runsasmaalisessa IPK-sarjassa peräti 31 maalia, päästäen 24 maalia omiin. SaPKon runsasmaalinen sarja näkyy myös savonlinnalaispelaajien pisteissä: 

SaPKon pudotuspelien pistepörssin TOP 5:

PelaajaOttelutTehot
Mikko Lahtela68+4=12
Matias Lainio66+2=8
Niklas Salo62+6=8
Rasmus Hämäläinen43+4=7
Joona Monto63+4=7

TUTO puolestaan iski tehoja tasaisemman rintaman voimin, sillä 16 maalista vastasi yhteensä 10 eri pelaajaa. Tehopisteitä tililleen puolestaan keräsi peräti 14 pelaajaa.
 

TUTOn pudotuspelien pistepörssin TOP 5:

PelaajaOttelutTehot
Niko Ahoniemi52+4=6
Aki Kangasmäki52+4=6
Kalle Valtola52+3=5
Aki Keinänen51+4=5
Niklas Näppi52+2=4

Välierien kotiavaus pelataan Marli Areenalla tulevana lauantaina (24.3.). Huomioithan, että ottelu alkaa vasta klo 19:00. Edullisemmat ennakkoliput lauantain jännitysnäytelmään voit hankkia TÄSTÄ!

Jaa eteenpäin:

TUTO Hockey jatkaa määrätietoista työtä kohti tulevia kausia. Seura on solminut urheilutoimenjohtaja Pekka Virran kanssa viisivuotisen...

Lue lisää

TUTO Hockey on solminut puolustaja Rene Nummelinin kanssa sopimuksen, joka kattaa käynnissä olevan kauden, sekä ensi...

Lue lisää

Samu Markkula saavuttaa huikean rajapyykin – 500 Mestis-ottelua täyteen! Markkula on pelannut Mestistä vuodesta 2011 asti...

Lue lisää
0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on vielä tyhjä