Kokoonpano Hokkia vastaan – Vuorisalo jatkaa ykköspakkiparissa

TUTO Hockey ja Kajaanin Hokki kohtaavat tänään Marli Areenalla klo 18.30 alkavassa ottelussa. Erinomaisesti keskiviikon JYP-Akatemia-ottelussa esiintynyt Teemu Vuorisalo jatkaa TUTOn ykköspakkiparissa.

19-vuotias Vuorisalo saapui alkuviikosta TUTOon Porin Ässistä, jossa nuorukainen on pelannut kuluvalla kaudella 14 ottelua Liigaa. Turkuun mies tuli peliajan ja suuremman roolin perässä. 

”Nyt on tärkeintä päästä pelaamaan, sillä pelit kehittää. Tavoite on pelata hyvä kausi, päästä nuorten MM-kisoihin ja menestyä keväällä. Tarkoitus on myös hakea pohjaa sille, että voisi tehdä ensi kaudella läpimurron tuossa patapaidassa”, Vuorisalo kertoo.

Perjantaina vastaan asettuvassa Hokissa on Vuorisalolle tuttuja pelaajia.

”Hokki on mielenkiintoinen vastustaja, sillä siellä on muutama tuttu kaveri maajoukkueestakin. Tulee varmasti kova peli.”

Keskiviikkona ensimmäisessä TUTO-ottelussaan välittömästi väläytelleen Vuorisalon on tarkoitus pelata koko loppukausi TUTOssa. Tavoitteetkin ovat miehellä selkeät.

”Nyt on tarkoitus pelata niin, että saadaan kotietu pudotuspeleihin. Siellä tällä joukkueella on mahdollisuudet mihin vain. Pystymme mihin vain”, uskoo Vuorisalo.

 

Kokoonpano illan otteluun

 

Hyökkääjät:

87 Kulmala – 24 Jalo – 82 Keinänen (A)

27 Pärssinen (C) – 8 Pulliainen – 28 Laine

11 Moisio – 12 Uski – 88 Lehtinen

79 Kuru – 56 Kokkonen – 46 Lindsten

 

Puolustajat:

89 Virkki (A) – 50 Vuorisalo

63 Karhu – 40 Linke

47 Franssila – 14 Heinimäki

 

7. puolustaja: 66 Viirlas

 

Maalivahdit:

36 Kähkönen (AM)

35 Meriläinen

 

Loukkaantuneet: Hiden, Tuohilampi, Taavitsainen

Pelikiellot: Rautajoki

 

Hanki oma ennakkolippusi TÄSTÄ!

 

Teemu Vuorisalo nousi keskiviikkona TUTOn ykköspakiksi.

Jaa eteenpäin:

Naapurin Maalaiskana Oy ja TUTO ovat tehneet yhteistyösopimuksen kaudelle 2023-2024. Kauden aikana katsomme jatkoa myös seuraaville...

Lue lisää

Uusi Mestis-kausi ja ensimmäinen runkosarjaottelu lähestyy nopeasti! Olemme ymmärrettävästi saaneet paljon kyselyitä kausikorteista, jotka on tilattu...

Lue lisää

Nykyisen työntekijän siirtyessä urallaan eteenpäin, TUTO Hockey hakee organisaatioonsaPALVELUPÄÄLLIKKÖÄ TUTO Hockey pelaa kaupungin värikkäintä lätkää Kupittaalla...

Lue lisää