Kokonaisvaltaista kehittymistä tavoitteleva Lehtonen haluaa kirkastaa hopean kullaksi

Viime kaudella Suomen Cupin valloittaneen ja Mestiksessä hopeaa saavuttaneen TUTO Hockeyn kausi 2018-2019 on saanut ristiriitaisen alun. Mestikseen nousseen KooVeen ja saukkoperheenä tunnetun LeKin tylysti yhteismaalein 15-1 kaatanut TUTO putosi Suomen Cupista, kun Juha Kiilholman, Teemu Huhtasen ja Severi Sillanpään kaltaisen meritoituneiden liigapelaajien tähdittämä Karhu HT nappasi Marli Areenalta 3-4 voiton rangaistuslaukausten jälkeen.

Mestis-kauteen valmistavissa otteluissa Marli Areenan jäällä on nähty numeroa 13 kantava hyökkääjä Matias Lehtonen, joka palasi hiljattain takaisin TUTOn riveihin. Viime kaudella komeat 45 tehopistettä runkosarjassa iskenyt Lehtonen oli kesän ajan Tapparan organisaatiossa try-out -sopimuksella, josta jäi miehelle paljon käteen.

– Mennyt kesä kesä oli erittäin hyvä. Reenattiin kovaa ja ehtis siinä välissä vähän nauttiakin itse kesästä.

Vaikka Hakametsän ovet eivät vielä vakituisesti Lehtoselle auenneetkaan, palaa ”Masi” erittäin innoissaan takaisin TUTOn riveihin.

– Hyvillä fiiliksillä tulen takaisin! Tämä on paras paikka pelata Mestistä, joten mikäs siinä.

Lehtosen mukaan matka vakituiseksi liigapelaajaksi vaatii häneltä tasaista kehittymistä.

– Itselläni on tarkoitus parantaa vielä kokonaisvaltaisesti pelaamistani, eikä oikeastaan ole mitään yhtä tiettyä asiaa, mihin pitäisi keskittyä. Tulos tuele sitten sen mukana.

Liigaunelmasta huolimatta ”Masin” tavoite on tiukasti alkavassa kaudessa, ja TUTOn menestyksessä.

– Ei kai viime kauden jälkeen voi muuta sanoa, kun että pitäisi vielä hiukan sitä mitalia pystyä kirkastamaan, Lehtonen päättää.

Jaa eteenpäin:

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää

TUTOn kokenut hyökkääjä Samu Markkula on hankittu pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, turkulaisen digimarkkinointitoimisto Louhoksen, kokoonpanoon. Jatkossa hänet voi...

Lue lisää

TUTO Hockey vuokraa Koposen kuluvan viikon ajaksi TPS:n vahvuuteen auttamaan naapuriseuraa paikkaamaan poissaoloja. Koponen valittiin päättyneellä...

Lue lisää