Kiekko pomppi tänään paremmin LeKille

Lopputulos 2-4 (1-2, 1-0, 0-2)

TUTO kohtasi keskiviikon illassa LeKi:n kuluvalla kaudella neljännen kerran. Aiemmista kolmesta ottelusta LeKi oli voittanut yhden ja TUTO kaksi. LeKi:n kausi on sujunut hyvin, kuten kotijoukkueenkin. Ennen illan ottelua LeKi oli sarjataulukossa toisena, TUTO:n ollessa kuusi pistettä perässä kolmantena. Panoksena olivat siis erittäin tärkeät pisteet taistelussa runkosarjan voitosta.

Parhaimmillaan LeKi:n luistelu on todella nopeaa ja syötöt kirurgisen tarkkoja. Tämä nähtiin ensimmäisessä erässä, jota ehti kulua 3:02, kun syötön katkosta vierasjoukkueen Matias Simontaival pääsi yksin läpi Julius Pohjanoksaa vastaan. Simontaival oli tarkka ja peli 0-1 LeKi:lle. Kotijoukkueen syöttöpeli ei ensimmäisessä erässä vielä kulkenut parhaalla mahdollisella tavalla, vaan vieraille tarjottiin useampaakin maalipaikkaa, Pohjanoksan kuitenkin ollessa maalillaan tarkkana. Miro Mäkinen väläytti maalintekotaitojaan komealla ja tarkalla kääntölaukauksella, kun kello näytti 6:03. Ajassa 17:36 Santeri Vuoti kuitenkin onnistui siirtämään LeKin 1-2 johtoasemaan ylivoiman aikana, joka puhallettiin Lassi Kokkalalle korkeasta mailasta.

Toisessa erässä TUTO pääsi jo aivan eri tavalla peliin kiinni. Nico Frimanin karmea pyssy puhui ylivoimalla ajassa 22:38, eikä Miroslav Svobodalla ei ollut mitään mahdollisuuksia ehtiä vetoon mukaan. Peli tasan 2-2. Enempää maaleja toisessa erässä ei nähty, mutta intensiteetti oli kova. Kotijoukkueen Mikke Levo ja LeKin Kristian Tanus purkivat korkeaa tunnelatausta pieneen nahinaan, josta molemmille puhallettiin 2+2. Loppuerän aikana kummallekin joukkueelle puhallettiin vielä yhdet jäähyt, mutta kumpikaan ei saanut ylivoimalla osumaa aikaan, kovasta yrityksestä huolimatta.

Kolmanteen erään lähdettiin siis tasalukemista, mutta LeKi oli tyly vieras ja jo erän ensimmäisen minuutin jälkeen Janne Seppänen latasi 2-3 lukemat. Kiekko ei kolmannessakaan erässä tuntunut pomppivan TUTO:lle. Hyökkäykset katkesivat joko pieniin huolimattomuuksiin, tai LeKi:n vahvaan puolustuspeliin. TUTO ei saanut yrityksestä huolimatta kolmatta maalia aikaan, vaikka aivan erän lopussa joukkue pääsi vielä yrittämään ylivoimalla. Pohjanoksa luisteli ulos maalilta ajassa 59:24 ja LeKi laittoi vielä kerran kiekon tyhjään maaliin, kun erää oli enää jäljellä reilu sekunti.

Teksti: Juho Koli

Kuvat: Shaun Duncan

Maalikooste:

Ottelun jälkeiset haastattelut:


 

Seuraava kotiottelu Marli Areenalla idän kiertueen jälkeen lauantaina 2.2.2019, jolloin vastassa KeuPa HT. Edullisemmat ennakkoliput täältä!

Jaa eteenpäin:

TUTOn kokenut hyökkääjä Samu Markkula on hankittu pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, turkulaisen digimarkkinointitoimisto Louhoksen, kokoonpanoon. Jatkossa hänet voi...

Lue lisää

TUTO Hockey vuokraa Koposen kuluvan viikon ajaksi TPS:n vahvuuteen auttamaan naapuriseuraa paikkaamaan poissaoloja. Koponen valittiin päättyneellä...

Lue lisää

Sopimusuutinen, joka muuttaa maksuliikenteen: TUTO Hockey ja TietoAreena ovat solmineet monivuotisen kumppanuussopimuksen! TietoAreena on asiantuntijayritys, joka...

Lue lisää