Kalle Valtolasta Mestiksen kuukauden pelaaja

Mestis on valinnut kuukauden pelaajaksi TUTO-puolustajana Kalle Valtolan. Kuukauden tulokkaan tittelin puolestaan vei nimiinsä Peliittojen nuori hyökkääjä Severi Lahtinen.

Huikeassa vireessä oleva Valtola iski lokakuun kahdessatoista ottelussa upeat 4+14=18 tehot, joiden myötä hän johtaa koko Mestiksen pistepörssiä. Liedosta kotoisin olevan sulavaliikkeisen puolustajan täydellisen lokakuun kruunaa se, ettei hän ole ottanut tällä kaudella vielä ainuttakaan rangaistusminuuttia.

Valtola itse on saamastaan kunniasta otettu, mutta pitää siitä huolimatta jalat tiukasti maan pinnalla.

”Totta kai aina hyvät fiilikset siitä, että huomioidaan. Täytyy ottaa nyt alkukauden vireestä oikeella tavalla mukaan loppukauteen. Ei tässä kuitenkaan ole varaa alka nyt leijumaan, et töitä on vielä paljon, samoin kun on myös kautta jäljellä.”

Valtola on parhaillaan kahdeksan ottelun mittaisessa pisteputkessa. Tule huomenna keskiviikkona Marli Areenalle jännittämään, jatkuuko Kallen pisteputki sekä TUTOn voitokkuus kotikaukalossa! TUTO-LeKi, keskiviikkona 1.11. klo 18:30 – luonnollisesti Marli Areenalla! 

Edullisemmat ennakkoliput huomiseen matsiin TÄSTÄ!

Jaa eteenpäin:

TUTO Hockey on solminut loppukauden mittaisen sopimuksen latvialaishyökkääjän Kristians Samitisin kanssa! Samitis on pelannut tällä kaudella...

Lue lisää

Koko perheen talvilomastartti🏒💙 Sunnuntai 15.2. klo 12-16 | Kauppakeskus Skanssi Kauppakeskus Skanssi ja TUTO Hockey kutsuvat...

Lue lisää

TUTO Hockey on sopinut pelaajavuokrasta HPK:n kanssa. HPK:n sopimuspelaaja Samuli Aaltonen vahvistaa TUTOn hyökkäystä viikonlopun ajan....

Lue lisää
0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on vielä tyhjä