JYP-Akatemia saapuu Turkuun – Jalo ja Keinänen isketään yhteen

TUTO Hockey – JYP-Akatemia

Ke 26.11. klo 18.30

Marli Areena

TUTO Hockeyn vieraaksi keskiviikkona saapuu vahvasti kauden aloittanut sarjakolmonen JYP-Akatemia. Kotijoukkueen uusi tähtihankinta Toni Jalo pääsee samantien parhaaseen mahdolliseen paikkaan, kun hänet istutetaan samaan ketjuun sarjan parhaan maalintekijän, Aki Keinäsen kanssa.

”Jalo pelaa huomenna Keinäsen kanssa. PärssinenPulliainenLaine oli KooKoo-ottelun paras ketju ja se vakuutti minut”, kertoi kolmen ottelun toimitsijakiellostaan vapautunut TUTOn päävalmentaja Ismo Lehkonen ottelun aattona.

TUTO ja JYP-Akatemia ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kahdesti Jyväskylässä. Ensimmäisen ottelun turkulaiset voittivat peräti 6-0, mutta toisessa Akatemia oli parempi maalein 4-1. Jyväskyläläiset ovat sarjassa kolmantena neljä pistettä TUTOa edellä, mutta kolme ottelua enemmän pelanneena. TUTO on Mestiksessä vasta sijalla viisi.

”Meidän on saavutettava kotietu playoffeihin ja siihen vaaditaan, että pelimme vakiintuu. Tämä viikko on sen osalta erittäin tärkeä. Kun voitamme molemmat pelit, olemme mukana kamppailussa. Tappioilla ero pääsisi kasvamaan jo melko suureksi”, alusti Lehkonen jo hieman myös perjantain Hokki-kotiottelua.

”Halusin paikkaan, missä on mahdollisuus voittaa mestaruus”

25-vuotias Toni Jalo on todella innoissaan päästessään ”Ikan kouluun”. Pienen esimaun hän sai jo lukioikäisenä Turussa, kun Ika veti kiekkoryhmän jääharjoitukset. Nyt Jalo on ehtinyt käydä TUTOn kanssa kerran jäällä ja fysiikkavalmennuksessa.

”Ikan jäätreenit olivat aikamoinen sokki. Vedettiin tunti 20 minuuttia reipasta vauhtia, kun Hämeenlinnassa höntsäiltiin se 30-40 minuuttia kerrallaan”, kuvaili HPK:ssa alkukauden pelannut keskushyökkääjä.

Myös TUTOn fysiikkavalmennus sisälsi turkulaislähtöiselle hyökkääjälle paljon uutta.

”Erityisesti tasapainotreenistä olisi saanut hauskan YouTube-videon”, Ismo Lehkonen nauroi.

Mestiksen syöttöpörssin kahtena edellisenä kautena voittanut Jalo ei saanut HPK:ssa itselleen sopivaa roolia ja 17 ottelua toivat syöttökoneelle vaatimattomat tehot 0+4=4.

”Kun kunnollinen mahdollisuus ei Liigassa tällä kaudella auennut, niin halusin paikkaan, missä on aito mahdollisuus voittaa mestaruus”, naulasi Jukureissa viime kaudella hopealle jäänyt Jalo.

Seuraa heitä

#22 Joonas Sammalmaa, JYP-Akatemia

23-vuotias Kokkolan Hermeksen kasvatti on ollu Akatemian vahvan alkukauden tärkein pelaaja. 25 ottelussa on syntynyt tehot 10+14=24, joilla irtoaa Mestiksen pistepörssin kuudes sija. 

#24 Toni Jalo, TUTO Hockey

Kaudella 2012-13 Vaasan Sportissa 38 ottelussa tehot 7+34=41 ja viime kaudella Mikkelin Jukureissa 56 peliä tehoin 6+45=51. Kahtena edellisenä kautena Mestiksen syöttöpörssin voittanut keskushyökkääjä on palannut Liiga-visiitin jälkeen kotiin ja puhkuu varmasti näyttöhaluja suuressa roolissa.

Liput keskiviikon otteluun maksavat marraskuun dynaamisen hinnoittelun myötä 11 euroa ja koska viime kotiottelussa TUTOlle tuli tappio, saavat lipunostajat ja kausikorttilaiset ottaa peliin kaverin mukaan ilmaiseksi. Hanki oma ennakkolippusi TÄSTÄ!

 

Toni Jalon tarjoiluista pääsee keskiviikkona nauttimaan Aki Keinänen.

Jaa eteenpäin:

TUTO ja hyökkääjä Topias Kaski ovat solmineet loppukauden mittaisen sopimuksen. Puolitoista kautta Jukureiden organisaatiossa viettäneen, turkulaislähtöisen...

Lue lisää

Viime viikon kolmessa ottelussa riitti tapahtumia ja käänteitä useamman otteluviikon edestä. Kaksi kotipeliä HK Zemgalea vastaan...

Lue lisää

TUTOn hyökkääjätähti Roope Ranta kävi toimittamassa Lausteen perhekuntoutuskeskukseen 100 kappaletta ottelulippuja TUTOn otteluihin. Perhekuntoutuskeskuksen johtaja Kim...

Lue lisää