Jouni Lammi vahvistamaan TUTOn valmennusta

Aiemmin muun muassa Turun Palloseuran B-nuorten päävalmentajana toiminut Jouni Lammi liittyy mukaan sekä TUTOn edustusjoukkueen että A-nuorten valmennustiimiin. 45-vuotiaan Lammin sopimus kattaa kauden 2017-2018.

 

 

Innoissaan kohti uutta

TUTO Hockeyn valmennusosaston tuorein vahvistus on Jouni Lammi, joka saapuu Kupittaalle Turun Palloseuran organisaatiosta. Vuosina 2013-2015 TPS:n B-nuorten päävalmentajana toiminut Lammi valmensi kahden edellisen kauden ajan TPS:ssä nuorempia junioreita. Marli Areenalle mies saapuu intoa täynnä.

”Todella intoa täynnä hyppään mukaan tähän projektiin. Mielenkiintoisuutta lisää A-nuorten pääsarjapelit, on kiva tulla tuttujen koutsien tueksi.”

Oma rooli ja tulevan kauden tavoitteet ovat Lammille selkeitä.

”Ennen kaikkea tulen tukemaan koko valmennustiimiä ja tuon paljon energiaa päivittäiseen tekemiseen. Kaudelta odotan sitä, että pelaajat ottavat paljon steppejä eteenpäin ja tietenkin odotan myös menestystä koko organisaatiolta. Odotan lisäksi saavani paljon uutta oppia ja näkemystä henkilökohtaisella tasolla.”

 

Runsaasti töitä tarjolla

Mestiksessä menestystä tavoittelevan edustusjoukkueen ja Nuorten SM-liigan otteluruuhkaan hyppäävien A-nuorten kanssa riittää runsaasti töitä, joten Lammin tuoma tietotaito ja kokemus tulevat todelliseen tarpeeseen. TUTO Hockeyn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittolan mukaan Lammi on TUTOlle juuri sitä, mitä lääkäri määrää.

”Kyllä meidän organisaatiolla on ehdottomasti ollut tilausta Lammin kaltaiselle intohimoiselle kiekkomiehelle. Lammin kokemus sekä työmoraali ovat TUTO Hockeylle erittäin arvokkaita asioita. A-nuorten osalta Lammin vastuulle tulevat aamujäiden vetäminen, harjoituksissa auttaminen sekä katsomovalmennus.”

Myös edustusjoukkueen päävalmentajana toimivan Miika Elomon mukaan Lammi on enemmän kuin kaivattu vahvistus TUTOlle.

”Jouni tulee olemaan tärkeä lisäkäsi meille. Kun Elmo on urheilutoimenjohtajana ja Nuorten SM-liigassa pelaavien A-nuorten päävalmentajana, niin hänellä ei riitä aika auttaa niin paljoa, kun olisi tarve. Jouni auttaa minua ja ”Kiprua” niissä asioissa. Meillä on paljon pikkutöitä tarjolla, ja Jouni on sellainen kaveri, joka ei pelkää tehdä töitä. Hän on tehnyt pitkän aikaa töitä jääkiekon parissa ja on viimeisen päälle intohimoinen kiekkomies. Sellaisia ei koskaan voi olla liikaa. Tämä oli meille erittäin mieluisa mahdollisuus, jota emme epäröineet käyttää.”

 

 

Ensi kaudella kaukalossa nähdään TUTO, joka on motivoituneempi ja nälkäisempi kuin koskaan aiemmin. Nyt SINULLA on mahdollisuus nähdä kaikki edustusjoukkueen ja A-nuorten runkosarjan kotiottelut, vain 99€ yhteishintaan. Katso lisätiedot ja hanki oma TUTO-korttisi TÄSTÄ!

 

Jaa eteenpäin:

TUTOn kokenut hyökkääjä Samu Markkula on hankittu pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, turkulaisen digimarkkinointitoimisto Louhoksen, kokoonpanoon. Jatkossa hänet voi...

Lue lisää

TUTO Hockey vuokraa Koposen kuluvan viikon ajaksi TPS:n vahvuuteen auttamaan naapuriseuraa paikkaamaan poissaoloja. Koponen valittiin päättyneellä...

Lue lisää

Sopimusuutinen, joka muuttaa maksuliikenteen: TUTO Hockey ja TietoAreena ovat solmineet monivuotisen kumppanuussopimuksen! TietoAreena on asiantuntijayritys, joka...

Lue lisää