Joulun välikatsaus: Tilastokärkien TUTO tähtää korkeammalle

Mestiksen runkosarjasta on nyt puolet takana, ja joukkueet viettävät parhaillaan ansaittua joulutaukoa. Tauolle lähdettäessä 39 pistettä kerännyt TUTO löytyy sarjataulukon kuudennelta sijalta. 

Tilastokärkien TUTO

TUTOn osalta alkukausi on ollut melkoista tunteiden vuoristorataa, kun tulokset ovat vaihdelleet tyylipuhtaista murskavoitoista tiukkoihin maalin tappioihin. Murskavoittojen ja maalin tappioiden puolesta puhuvat myös tilastot: kuudennesta sijasta huolimatta TUTO on päästänyt vähiten maaleja (68) yhdessä sarjajohtaja KeuPa HT:n kanssa. Julius Pohjanoksan johdolla loistavasti toiminut maalivahtipeli miellyttää luonnollisesti myös TUTOn päävalmentaja Miika Elomoa.

”Olen erittäin tyytyväinen siihen, että olemme sarjassa vähiten maaleja päästänyt joukkue. Se on asia, jota pidän hyvänä mittarina pitkässä juoksussa ja joka antaa mahdollisuuden menestyä.”

Toimineen puolustuspelin lisäksi myös hyökkäyskalusto on ollut liekeissä, sillä TUTO on tehnyt eniten maaleja (96) koko sarjassa. Siitä huolimatta Elomo kaipaisi onnistumisia aiempaa laajemmalta sektorilta.”

”Hieman kun olisi syvyyttä ollut enemmän tuloksenteossa, niin olisi myös tulos ollut parempi.”

Elomo nostaa esiin myös sen, että osa TUTOn pelaajista pelaa tällä hetkellä elämänsä kautta. Tällaisiin pelaajiin voidaan laskea muun muassa puolustajien pistepörssiä tehoin 8+22=30 johtava Kalle Valtola, jonka dominoinnista karua kieltään kertoo se, että sarjan toiseksi tehokkaimmalla puolustajalla (Juha Tarkkanen, K-Vantaa) on toistaiseksi kasassa 18 pistettä.

Ehdottomiin onnistujiin kuuluu myös 22-vuotias laitahyökkääjä Matias Lehtonen, jolla on 26 ottelun jälkeen kasassa tehot 7+19=26. Viime kaudella SaPKon paidassa 11 tehopistettä tehtaillut Lehtonen on jo tässä vaiheessa kautta yli kaksinkertaistanut aiemman piste-ennätyksensä Mestiksessä. 

Onnistujista puhuttaessa ei voi sivuuttaa myöskään TUTO-kapteeni Niclas Luceniusta, joka johtaa koko sarjan pistepörssiä. Luceniuksen maagisella pelinrakentamistaidolla on merkittävä rooli siinä, että TUTO on tällä hetkellä sarjan tehokkain ylivoimajoukkue 31 maalilla. 

Joukkueen vahvistaminen mahdollista

Useista tilastokärjistä ja henkilökohtaisista onnistumista huolimatta TUTO tähtää runkosarjassa huomattavasti nykyistä sijoitusta korkeammalle. Yksi tapa sijoituksen kohentamiseen on pelaajahankinnat, joita Elomo yhdessä TUTO Hockeyn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittolan kanssa kartoittaa ahkerasti. 

”Odotan, että löydämme muutaman pelaajan lisää tuohon kokoonpanoon. Aittolan kanssa sitä käydään päivittäin läpi, mutta emme tee mitään hätiköityjä ratkaisuja. Mikäli joukkue vahvistuu, niin mies tuodaan sisään, eli edelleen haemme vahvistuksia”

Siirtomarkkinoiden lisäksi myös loukkaantumislista on paikka, josta Elomo odottaa vahvistuksia.

”Odotan, että saamme Timi Lahtisen ja Manu Honkasen terveiden puolelle. Pitää muistaa, että he ovat kaksi merkittävää pelaajaa, jotka ovat olleet sivussa koko kauden, josta syystä olemme vetäneet pienellä ryhmällä.”

Toisen onni on aina toisen epäonni, niin myös tässä tapauksessa. Runkopelaajiksi kaavailtujen Honkasen ja Lahtisen loukkaantumiset ovat avanneet näytönpaikkoja muille pelaajille, kuten Nuorten SM-Liigassa edukseen esiintyneille Aleksi Halmeelle, Veeti Vuoriolle ja Adam Ziakille. Kolmikosta Halme on saanut edustusjoukkueessa vastuuta kauden alusta saakka, kun taas Vuorio ja Ziak ovat nousseet joukkueen mukaan vasta hiljattain. Lyhyestä otannasta huolimatta uusien tulokkaiden peli-ilme on tehnyt välittömästi vaikutuksen Elomoon.

”Vuorio tuli erinomaisesti joukkueeseen sisälle, ja otti paikkansa edustuksesta tässä ihan viime viikkojen aikana. Se on tietenkin positiivinen asia. Ziak taas on erittäin lupaava pakki. Uskon, että hän tuo loppukauden aikana kilpailua meidän peräpäähän. Hän on erittäin urheilullinen ja kylmäpäinen pelaaja.”

TEKSTI: Jyri Sulander
KUVA: Shaun Duncan

 

Jaa eteenpäin:

TUTOn kokenut hyökkääjä Samu Markkula on hankittu pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, turkulaisen digimarkkinointitoimisto Louhoksen, kokoonpanoon. Jatkossa hänet voi...

Lue lisää

TUTO Hockey vuokraa Koposen kuluvan viikon ajaksi TPS:n vahvuuteen auttamaan naapuriseuraa paikkaamaan poissaoloja. Koponen valittiin päättyneellä...

Lue lisää

Sopimusuutinen, joka muuttaa maksuliikenteen: TUTO Hockey ja TietoAreena ovat solmineet monivuotisen kumppanuussopimuksen! TietoAreena on asiantuntijayritys, joka...

Lue lisää