JATKOSOPIMUKSIA KAUDELLE 22-23!

Karjalainen ja Kettunen peruuttelevat Kupittaalla myös ensi syksynä!

 

Nuoret kolossit Niclas Karjalainen ja Elias Kettunen ovat solmineet sopimukset TUTOn kanssa kaudesta 22-23. Molemmat pelurit kasvoivat viime kaudella korkoa U20-joukkueessa, mutta pääsivät myös hieman haistelemaan Mestis-meininkiä edustusjoukkueen mukana.

 

Kettunen uskoo TUTOn olevan oiva paikka nuorelle pelaajalle ottaa merkittäviä edistysaskeleita: ”Hyvin oon Turussa viihtynyt ja hieno fiilis, että pääsen pelaamaan täällä vielä ensi kaudellakin. TUTO on minulle tällä hetkellä hyvä paikka kehittyä pelaajana paremmaksi.”

 

Karjalainen on Kettusen kanssa hyvinkin samoilla linjoilla: ”Hieno fiilis jatkaa TUTOssa. Näin TUTOn organisaation parhaimpana paikkana kehittyä ja ottaa seuraavia askelia uralla.”

Urheilukoordinaattori Virpiö kertoo kaksikon ottaneen viime kaudella isoja steppejä eteenpäin, ja odottaa kehityksen jatkuvan hyvänä myös tulevaisuudessa. Pelaajien vahvuuksia hän luonnehtii seuraavasti: ”Karjalainen on iso puolustava puolustaja, joka lukee peliä hyvin, taklaa, kamppailee, eikä ota taka-askeleita. Pelaa järkevää kiekollista peliä. On myös erittäin käyttökelpoinen alivoimalla, blokkaa laukauksia ja omaa hyvän ulottuvuuden. 

Kettunen on hyvin liikkuva ja monipuolinen puolustaja. Hän tuli määrätietoisesti ja rohkeasti sisään Mestis-peleihin viime kaudella. Kettunen tukee hyökkäyksiä hyvin, liikkuminen on kevyttä ja hän pystyy pelaamaan pää ylhäällä jatkuvasti.”

Jaa eteenpäin:

Terveystalo ja TUTO Hockey jatkavat vahvaa kumppanuuttaan vuoteen 2029. Terveystalo ja TUTO Hockey ovat solmineet uuden...

Lue lisää

TUTOn superkauden uutisista ja tapahtumista saat tiedon ensikädessä uutiskirjeen tilaajana. Liity TUTO Hockeyn uutiskirjetilaajaksi ja pysyt...

Lue lisää

Perjantaina 11.9. saatiin viimein Mestiksen superkausi Kupittaalla käyntiin Seurapäivä-teemalla. TuTo juniorijääkiekko ry:n jääkiekko- sekä ringettejuniorit kokoontuivat...

Lue lisää
0
Ostoskori
Ostoskorisi on vielä tyhjä