TUTO Hockeyn riveissä viisi ottelua tehoilla 2+1 pelannut Jared Boll palaa takaisin Pohjois-Amerikkaan. Paluun syynä ovat selkävaivat. Boll harmitteli tilannetta, mutta ei halunnut ottaa riskejä alkavan NHL-kauden varalta. Kun kiekko putoaa jäähän Columbuksessa jäähän, on Bollin oltava valmiina ja terveenä.
– Tämä oli juuri sitä, mitä odotin ja mitä tarvitsin. Sain itseni pelikuntoon ja valmiiksi tulevaa NHL-kautta silmällä pitäen. Arvostan sitä, että TUTO antoi minulle tämän mahdollisuuden, mies kehuu.
NHL:n alkamisesta ei ole kellään varmaa tietoa, eikä vielä ole varmaa, pelataanko maailman parasta sarjaa tällä kaudella ollenkaan. Boll toivoo tietenkin pääsevänsä mahdollisimman pian takaisin ”oikealle” työpaikalleen.
– Toivottavasti pelit pyörähtävät pian käyntiin NHL:ssä.
Boll lähti, Jesse Winchester jäi.
Pelaamissaan viidessä ottelussa Boll ehti kirjauttaa itselleen myös 31 jäähyminuuttia, joista suurin osa tuli pienestä tappelusta LeKin Tommi Välimaan kanssa.
– Se oli turhauttava peli koko joukkueelle. Kävin pikkaisen ylikierroksilla ja kun sain pari iskua naamani, menetin vähän tyyneyttäni, Boll hymyilee.
NHL:ssä miehen rooli on karu. Keskimäärin yli 20 kertaa kauden aikana tappeleva Boll joutuu joka ilta valmistautumaan hanskattomaan yhteenottoon vastustajajoukkueen kovanaamojen kanssa. Siksi lyhyt visiitti Turkuun avasi miehen silmiä myös eurooppalaisen kiekon osalta aivan eri lailla. Täällä kun tappelut eivät ole arkipäivää.
– Tämä on todella kovavauhtinen sarja. Suosittelen ehdottomasti pelaamista Suomessa ja Mestiksessä, mikäli työsulku venyy tai tulee joskus tulevaisuudessa vastaava tilanne.
Columbus Blue Jacketsin riveissä normaalisti pelaava Boll on meren toisella puolella todella suosittu pelaaja. Columbus menetti kesällä Rick Nashin. Nash oli Columbukselle kaikki kaikessa. Nyt on muiden pelaajien aika astua esiin.
– Saimme Rickistä vaihdossa muutamia lupaavia pelaajia. Nyt meillä on toisaalta enemmän leveyttä, emmekä ole enää yhden miehen harteilla.
Jotain Bollin arvostuksesta Columbuksessa kertoo se, että miehen fanipaitoja myytiin viime kaudella toiseksi eniten heti Rick Nashin jälkeen.