Friman ja Kulmala tukemaan TUTOn kolmen pelin viikkoa

Puolustaja Niklas Friman ja hyökkääjä Rasmus Kulmala pelaavat kuluvan viikon lainalla TUTO Hockeyssä. HC TPS:n sopimuspelaajat paikkaavat TUTOn loukkaantumistilannetta ja tuovat lisävoimaa kolmen ottelun ruuhkaviikkoon.

21-vuotias Friman on TUTO-kasvatti, joka on pelannut Liigassa yhteensä 92 ottelua.

”Friman on oma kasvatti, joka tulee paikkaamaan puolustuksen loukkaantumisia. Meillä on kolmen pelin viikko edessä, joten tavoitteemme on, ettei terveiden puolustajien kuorma kasvaisi liian isoksi. Frimanin tulolla saamme lisää aikaa puolustuksen rakentamiseen isossa kuvassa. Pyrkimyksemme on aikaisemmin ollut tuoda yksi puolustaja lisää loppukaudeksi, mutta joudumme nyt arvioimaan tilannetta uudestaan”, sanoo TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola

20-vuotias Kulmala on pelannut Liigassa 115 ottelua tehoin 9+9=18. Hän kuului myös tammikuussa U20-maailmanmestaruuden voittaneeseen Suomen Pikkuleijonien maajoukkueeseen.

”Kulmala saapuu paikkaamaan pelikieltoa sekä loukkaantumisia. Saamme erittäin nopean nuorten maailmanmestarin, jolta voidaan odottaa tulosta Mestiksessä”, Aittola kertoo.  

Hyökkääjä Miikka Tuomainen ei sen sijaan jatka TUTOssa, vaan hänen uransa jatkuu ulkomailla. TUTO Hockey kiittää Miikkaa alkukauden panoksesta ja toivottaa Miikan tervetulleeksi takaisin kasvattajaseuraan, kun sen aika tulee.

Seura tiedottaa vielä myöhemmin tiistaina lauantain ottelussa loukkaantuneen Kristian Tuohilammen tilanteesta.

Jaa eteenpäin:

Kausi 2026-2027 lähestyy vauhdilla, TUTO Hockeyssa ollaan valmiina Superkauden haasteisiin. Joukkueessa on loistava meininki, joka varmasti...

Lue lisää

TUTO Hockeyn kausikorttimyynti superkaudelle on nyt avattu! Osta kausikortti heti, ja varmista paikkasi seuraamaan TUTOn otteluita...

Lue lisää

Jesse Juhola 1+1-vuotisella sopimuksella TUTO Hockeyn riveihin! 21-vuotias hyökkääjä pelasi viime kaudella Itävallassa Red Bull Hockey...

Lue lisää
0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on vielä tyhjä