ENNAKKO: TUTO lähtee hakemaan jatkoa virheettömälle tilastolleen

TUTO kohtaa lauantain ottelussa Mikkelin Jukurit. Joukkueet tulevat otteluun hyvin samanlaisista lähtökohdista, sillä kumpikin joukkue on voittanut viidestä viimeisestä ottelustaan vain yhden. TUTOn tilasto Jukureita vastaan on tällä kaudella virheetön.  Joukkueet ovat kohdanneet kolmesti ja TUTO on voittanut otteluista jokaisen. Kaikki pelit ovat päättyneet maalin erolla.


Jukurien runkosarja on tällä kaudella mennyt ennakko-odotuksiin nähden heikosti. Joukkue on sarjassa sijalla seitsemän ja eroa sarjakärjessä viilettävään Sportiin on kertynyt jo 20 pistettä. Pudostuspeliviivan tuntumassa on nyt kolme joukkuetta kahden pisteen sisällä, joten Jukurit janoavat varmasti täyttä pistepottia kotiottelustaan ja sitä kautta parhaimmillaan kahden sijan nousua sarjataulukossa.

TUTO pelasi eilen Savonlinnassa SaPKoa vastaan voitokkaasti. Maalinteko oli joukkueelle vaikeaa, mutta Mikko Lehtosen kolmannen erän osuma riitti täyteen pistepottiin. TUTOn maalivahtipeli toimi eilen mallikkaasti, kun Tommi Virtanen pelasi Talvisalossa nollapelin. Virtanen siirtyi nollapelinsä myötä takaisin Mestiksen torjuntatilaston piikkipaikalle. Tänään Mikkelissä torjuntavastuun kantaa kelpo kautta pelaava Kimmo Meriläinen. Joukkue kärsii edelleen poissaoloista. Tänään sivussa on esimerkiksi Mestiksen parhaimiin puolustajapareihin kuuluva Tony VidgrenNico Manelius. TUTOn illan kokoonpanon voit katsoa täältä.

 


”Laukausten laatuun on tultava parannus”


TUTOn päävalmentaja Ismo Lehkonen löysi eilisestä pelistä tuttuun tapaansa hyviä ja huonoja asioita.

Meidän puolustuspelaaminen oli hyvää eilen, siihen olen tyytyväinen. Tänään meidän pitää pystyä siirtämään laatu myös hyökkäyspelaamiseen. Etenkin laukausten laatuun pitää tänään keskittyä.”, kertoi Lehkonen Mikkelistä.

 


Ottelu seurattavissa tutuilla kanavilla


Ottelun voit katsoa livenä jälleen Elisa Viihteestä. TUTOn Twitteriin paukutetaan  liveseurantaa ja erätaukoraportit tulevat luettaviksi TUTOn Fb-sivuille. Otteluraportti luettavissa ottelun jälkeen nettisivuillamme. Kiekko tippuu Mikkelissä klo. 17.00.

 

 

Jaa eteenpäin:

Samuel Jukuri tulee tilkitsemään TUTOn maalia perjantain kotiotteluun Kajaanin Hokkia vastaan. Ulkopuolinen apu tulee tarpeeseen, sillä...

Lue lisää

TUTO ja hyökkääjä Topias Kaski ovat solmineet loppukauden mittaisen sopimuksen. Puolitoista kautta Jukureiden organisaatiossa viettäneen, turkulaislähtöisen...

Lue lisää

Viime viikon kolmessa ottelussa riitti tapahtumia ja käänteitä useamman otteluviikon edestä. Kaksi kotipeliä HK Zemgalea vastaan...

Lue lisää