ENNAKKO: TUTO kohtaa perjantaina kovakuntoisen SaPKon

TUTO kohtaa perjantaina Talvisalossa kovakuntoisen SaPkon. Pässipaidat ovat viime aikoina olleet hyvässä lennossa ja joukkue on voittanut neljä viimeistä otteluaan. TUTOn taival on ollut viime aikoina vaikea, sillä joukkue on hävinnyt neljä viimeistä otteluaan.


Keskiviikkona SaPKo vieraili voittoisasti Keravalla. HCK meni ottelussa nopeasti 2-0 johtoon, mutta SaPKo tuli lopulta ohi ja voitti ottelun lukemin 2-3. Ennen keskiviikon ottelua SaPKo voitti peräkkäin myös Jokipojat, Hokin ja Sportin. Kuudesta viimeisestä kotiottelustaan SaPKo on voittanut neljä.

 

TUTO on kohdannut SaPKon tällä kaudella ennen perjantaita kolme kertaa. Kaikki ottelut ovat päättyneet kotivoittoihin, joten TUTOn pistesaalis aikaisemmista otteluista on kuusi pistettä.


TUTO pelasi viime viikolla kolme vieraspeliä ja hävisi kaikki kolme otteluaan. Joensuun ottelusta turkulaisjoukkue sai mukaansa voittolaukauskisan jälkeen yhden pisteen. Keskiviikkona TUTO pelasi kotonaan JYP-Akatemiaa vastaan ja jäi myös tässä ottelussa pisteittä. Seuraavat kolme otteluaan joukkue pelaa jälleen vieraissa, joten savotta ei tule olemaan helppo millään mittarilla.

 

Kokoonpanoon pieniä viilauksia
Savonlinnassa TUTOn maalilla aloittaa Tommi Virtanen. Marco Tuokko huilaa loppuviikon, joten Sillanpään veljekset nousevat mukaan pelaavaan kokoonpanoon. Aki Kangasmäki ei ole viikonlopun otteluissa pelikuntoinen.

Katso TUTOn kokoonpano tästä.

 

Ottelu seurattavissa tutuilla kanavilla
Ottelun voit katsoa livenä jälleen Elisa Viihteestä. TUTOn Twitteriin paukutetaan  liveseurantaa ja erätaukoraportit tulevat luettaviksi TUTOn Fb-sivuille. Otteluraportti luettavissa ottelun jälkeen nettisivuillamme. Kiekko tippuu Talvisalossa klo. 18.30.

 

 

 

Jaa eteenpäin:

Naapurin Maalaiskana Oy ja TUTO ovat tehneet yhteistyösopimuksen kaudelle 2023-2024. Kauden aikana katsomme jatkoa myös seuraaville...

Lue lisää

Uusi Mestis-kausi ja ensimmäinen runkosarjaottelu lähestyy nopeasti! Olemme ymmärrettävästi saaneet paljon kyselyitä kausikorteista, jotka on tilattu...

Lue lisää

Nykyisen työntekijän siirtyessä urallaan eteenpäin, TUTO Hockey hakee organisaatioonsaPALVELUPÄÄLLIKKÖÄ TUTO Hockey pelaa kaupungin värikkäintä lätkää Kupittaalla...

Lue lisää