ENNAKKO: TUTO aloittaa keskiviikkona vieraskiertueensa

K-Vantaa – TUTO Hockey

8.1.2013 klo 18.30

TUTO matkustaa keskiviikkona Tikkurilan jääpyhättöön ja kohtaa valmennusjohtonsa äskettäin vaihtaneen Kiekko-Vantaan. Sarjakakkosena operoiva turkulaisjoukkue lähtee otteluun hienoisena ennakkosuosikkina voitettuaan kauden kaikki aikaisemmat kohtaamiset.

Kiekko-Vantaa on Mestiksessä ennen keskiviikon ottelua kahdeksannella sijalla. Joukkueen valmennuksessa nähdään uusvanhoja kasvoja, kun keskiviikkona joukkuetta luotsaavat Jami Kauppi ja Paul Högbacka. Valmennuskaksikon pestin piti alkaa ensi kaudella, mutta miehet korvaavat Pekka Kangasalustan valmennustiimin saman tien.

Katsottiin, että uusien valmentajien on hyvä jo tässä vaiheessa aloittaa työnsä ensi kautta varten”, kertoi seuran puheenjohtaja Kalevi Helppolainen K-Vantaan nettisivuilla.

Kiekko-Vantaa voitti kaksi viimeistä otteluaan Kangasalustan valmennuksessa yhteismaalein 8-2.

TUTOlla kolmen vierasottelun viikko

Keskiviikon ottelu on TUTOlle ensimmäinen viikon kolmesta vierasottelusta. Viikonlopun peleissä TUTO kohtaa Hokin ja Jokipojat. Pelitahti oli viime viikolla melko rauhallinen, joten joukkue on päässyt harjoittelemaan laadukkaasti ja parantelemaan pikkuvaivoja.

Viikon matkustusmäärä tulee olemaan raju, mutta joukkue on varmasti motivoitunut kaventamaan piste-eroaan Sportiin. Sarjan kärkikaksikon välinen piste-ero on ennen keskiviikkoa kahdeksan pistettä. Sport on pelannut kaksi ottelua TUTOa enemmän.

Keskiviikkona maailmanmestarit vastakkain?

Suomen kultajuhliin päättyneissä nuorten MM-kisoissa nähtiin pelaajia niin TUTOsta kuin K-Vantaastakin. TUTOn Mikko Lehtonen pelasi mainiot kisat kultamitalin kohtalon ratkaisseen Rasmus Ristolaisen pakkiparina. Lehtonen nähtäneen TUTOn rosterissa jo keskiviikkona.

K-Vantaan Aleksi Mustonen ei ollut vielä tiistai-illalla varma mihin hänen polkunsa vie. Mustonen saattaa jäädä Jokerien kokoonpanoon, mutta todennäköisesti mies pelaa kuitenkin keskiviikkona Vantaalla.

Ottelu seurattavissa tutuilla kanavilla

Ottelun voit katsoa livenä jälleen Elisa Viihteestä
TUTOn Twitteriin paukutetaan jälleen liveseurantaa ja erätaukoraportit tulevat TUTOn Fb-sivuille. Otteluraportti luettavissa ottelun jälkeen nettisivuillamme. Ottelu alkaa Vantaalla klo 18.30. 

Jaa eteenpäin:

TUTO ja hyökkääjä Topias Kaski ovat solmineet loppukauden mittaisen sopimuksen. Puolitoista kautta Jukureiden organisaatiossa viettäneen, turkulaislähtöisen...

Lue lisää

Viime viikon kolmessa ottelussa riitti tapahtumia ja käänteitä useamman otteluviikon edestä. Kaksi kotipeliä HK Zemgalea vastaan...

Lue lisää

TUTOn hyökkääjätähti Roope Ranta kävi toimittamassa Lausteen perhekuntoutuskeskukseen 100 kappaletta ottelulippuja TUTOn otteluihin. Perhekuntoutuskeskuksen johtaja Kim...

Lue lisää