Ennakko: "Jännitys tiivistyy"

TUTO Hockeyn ja Peliittojen välinen puolivälieräsarja on tänään tienhaarassa; tämän ottelun voittajalle on huomenna sarja katkolla Heinolassa. Sarja on ollut yllättävä, sillä kaikki ottelut ovat päättyneet vierasjoukkueen voittoon.

– Playoffeihin kun lähdettiin, tiesin, että se tulee olemaan sotaa millimetreistä. Erot pienenevät ja illan valmius tekee sen pienen eron joukkueiden välillä, Juhani Tamminen kertoi eilen pidetyssä Pre game press caféssa.

TUTO kiinnostaa tällä hetkellä turkulaisia ja perjantain ottelun ennakkomyynti onkin käynyt kiivaampana kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella. Ottelussa on panosta ja se näkyy kasvaneena kiinnostuksena.

– Jännitys tiivistyy. Meidän kopin oveen vaihdettiin syksyllä kyltti ”Voittava ja mielenkiintoinen”. Tähän huutoon olemme vastanneet. Se on kokonaisuuskuva tämän kauden tekemisestä, Tamminen sanoi.

Suuria muutoksia ei pelaavaan kokoonpanoon tehdä. Janne Öfverström kärsii tänään ja huomenna edellisessä ottelussa saamaansa pelikieltoa ja on täten ulkona kokoonpanosta. Nelosketjun laidoilla pelaavat Markus Mäkinen ja Olli-Pekka Heinimäki.

-Tommi Virtanen pelaa, kolme ketjua on permanentissaan ja Hakulisen ketju palaa kokoonpanoon, Tami avaa illan show’n rosteria.

OSTA LIPPUSI ENNAKKOON TÄSTÄ.

Jaa eteenpäin:

Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on saattanut loppuun Mestiksen lisenssimenettelyn. Lisenssi Mestikseen kaudeksi 2025-26 myönnettiin seuraaville seuroille: Imatran Ketterä...

Lue lisää

Niclas Karjalainen ja Jan Shikera pukevat TUTOn sinisen pelipaidan päälle myös ensi kaudella. Kaksikon pahvien myötä...

Lue lisää

Akseli Pennanen ja Eevert Eloranta viilettävät Rajupaja Areenalla myös ensi kaudella. Pennasen jatkosopimus on yksivuotinen, ja...

Lue lisää