DANI AAVINEN PALAA TUTO HOCKEYN TOIMITUSJOHTAJAKSI

TUTO Hockeyn toimitusjohtajana vuosina 2014-2018 toiminut Dani Aavinen palaa TUTO-konsernin toimitusjohtajaksi 1.10.2019 alkaen. Aavinen poistui TUTOsta noin 1,5 vuotta sitten antaakseen enemmän aikaa perheelle ja itselle sekä keskittyäkseen oman yrityksensä Klo Designin kasvuun. 

Paluuneuvotteluja käyty kesästä lähtien

TUTO Hockeyn hallituksen puheenjohtaja Tuomas Haanpää on mielissään seuran pitkäaikaisimman toimitusjohtajan paluusta sorvin ääreen.

”Kesällä Roopen kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen kävi ilmi, että pitäisi alkaa kartoittaa työlle jatkajaa. Siitä lähtien oli selvää, että Aavinen olisi paras vaihtoehto. Kesällä kuitenkin Aavisen oman yrityksen Klo Designin kiireet estivät paluun ja siksi sovittiin, että asiaan palataan kesän jälkeen. Hieman neuvottelut venyivät, eikä pari päivää ennen kauden alkua ole optimaalisin vaihtoehto toimitusjohtajan vaihdolle, mutta hienoa, että Dani sai tehtyä tarvittavat muutokset omassa yrityksessään ja saatiin homma kuitenkin maaliin.”

”Tulen innolla takaisin tuttuun organisaatioon. Puolentoista vuoden tauko on varmasti tehnyt hyvää miehelle, miehen perheelle sekä omalle yritykselle. TUTO-sydän ei kuitenkaan ole hävinnyt minnekään. Olen pienosakkaana seurannut aktiivisesti seuran toimintaa ja käynyt katsomassa lähes kaikki pelit paikan päällä. Näin ollen paluu tuntuu helpolta ja luontevalta, vaikka vähän perhosia vatsan pohjassa onkin.”, Aavinen kiteyttää.

Jaa eteenpäin:

Toimitusjohtajamme Kimmo Hollmèn jakaa tilattuja kausikortteja jo tulevana torstaina 5.10. jäähallin Legenda-klubilla kello 12:00-16:00 välillä. Kausikortteja...

Lue lisää

PÄÄSYLIPPUJA VAPAUTETTU RAJATTU ERÄ 2.10. !  Kuva: Tiia Mahkonen

Lue lisää

TUTO ja Jesse Helander ovat sopineet pelaajan siirtymisestä loppukauden ajaksi ulkomaille, nimittäin RedBull Hockey Juniorsin riveihin...

Lue lisää