Anniskelukatsomo Marli Areenalle!

Marli Areenan anniskelualue laajenee. Laajennus on käytössä jo perjantaina pelattavassa Mestiksen 4. finaaliottelussa. Kyseessä on Suomen suurin anniskelukatsomo jäähallien osalta.

Marli Areenan B-katsomo (kaarrekatsomo) muuttuu anniskelualueeksi. Käytännössä kyseessä on anniskelualueen laajentuminen, sillä käynti uuteen anniskelukatsomoon tapahtuu Laatu JJ:n päätyravintolan kautta. Anniskelukatsomon ikäraja on 18 vuotta.

Muuttuneiden järjestelyiden myötä TUTOn kannattajaryhmä siirtyvät toiseen katsomoon. Marli Areenalta tuttuun tapaan myös annsikelukatsomossa on vapaa liikkuvuus.

TUTO Hockeyn toimitusjohtaja Roope Paltta on uudistuksesta innoissaan.

”On upeaa, että pystymme tuomaan keskieurooppalaista katsomokulttuuria entistä suuremmalla volyymilla tarjolle katsojillemme. Odotamme suurella innolla, millaisen vastaanoton uudistus saa.
 

Mestiksen finaalit jatkuvat Marli Areenalla perjantainta (13.4.), kun TUTO ja KeuPa HT kohtaavat Mestiksen neljännessä finaaliottelussa. Edullisemmat ennakkoliput perjantain matsiin TÄSTÄ!

Jaa eteenpäin:

”Oliver Tuhkanen ei jatka seurassamme ensi kaudella. Pelaajalla oli sopimuksessaan Liiga-optio, joita emme jatkossa uuden strategiamme...

Lue lisää

10.5. | Viking Line, piknik-päiväristeily 𝗢𝗵𝗷𝗲𝗹𝗺𝗮 𝗷𝗮 𝗮𝗶𝗸𝗮𝘁𝗮𝘂𝗹𝘂: Kansi 9, Konferenssitila Klo 12.30 aloitamme avoimen tilaisuuden,...

Lue lisää

Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on saattanut loppuun Mestiksen lisenssimenettelyn. Lisenssi Mestikseen kaudeksi 2025-26 myönnettiin seuraaville seuroille: Imatran Ketterä...

Lue lisää