Aki Keinäsestä TUTOn kapteeni

TUTO Hockeyn edustusjoukkue äänesti tiistaina kapteeninsa kaudelle 2015-16. Kapteeniksi valittiin kokenut Aki Keinänen ja varakapteeniksi Anssi Virkki. Keinänen ja Virkki valitsevat kapteenistoon vielä kaksi jäsentä ennen kauden ensimmäistä runkosarjaottelua.

31-vuotias Keinänen aloittaa jo 11. kautensa TUTOssa. Edellisellä kaudella mies toimi TUTOn varakapteenina, mutta nyt joukkuetoverit äänestivät maalitykille C:n rintaan.

”Hieno juttu sillä tavalla, että ainakin joukkuekaverit arvostaa. Jostain se varmasti kertoo ja pitää olla tyytyväinen”, ”Keni” sanoo.

Kapteeninpesti on kolminkertaisen Mestis-mestarin uran ensimmäinen.

”Eka kerta uralla, mutta toivottavasti ei viimeinen. Siinä mielessä tämä on uusi hieno haaste ottaa vastaan ja koitetaan selvitä siitä kunnialla.”

Keinänen ei usko, että kaukalossa toiminta pahemmin muuttuu, vaikka rinnassa olisi C, A tai ei mitään kirjainta.

”Ehkä enemmän kopin puolella pyrin johtamaan ja saamaan ilmapiiriä välillä rennommaksi. Ei se kirjain minua muuta ihmisenä millään tavalla.”

Tapio Laaksosta mallia

Pitkän uran pelanneen ja jo TUTO-legendojen joukkoon nousseen Keinäsen uran varrelle on mahtunut monia hyviä kapteeneita, mutta yksi nousee erityisesti mieleen kysyttäessä.

”TUTOssa varmaan Laakson Tapsa on ollut hieno johtaja kentällä ja sen ulkopuolella. Itse en varmaan ihan samankaltaiseen äänenkäyttöön pysty, mutta häneltä voi varmasti ottaa paljon hyviä asioita”, kehuu Keni turkulaisryhmää kaudella 2006-2007 kipparoinutta nykyistä Ilves-hyökkääjää.

Puolustaja Virkki aloittaa toisen kautensa TUTOssa ja kuului myös viime kaudella joukkueen kapteenistoon. Nyt he siis päättävät Keinäsen kanssa yhdessä, ketkä muut kapteenistoon valitaan.

”Siinä on pojilla nyt näytön paikka ja tarkkailu on käynnissä. Katsotaan nyt pari viikkoa tässä ja sitten istutaan vähän alas ja mietitään, ketkä voisivat olla sellaisia, jotka tulevaisuudessa voisivat hypätä vaikka jopa TUTOn kapteeniksi”, Keinänen päättää.

TUTO Hockey pelaa harjoituskauden ensimmäisen kotiottelunsa perjantaina, kun Kupittaan Marli Areenalla vastaan luistelee LeKi. Ottelu alkaa klo 18.30 ja liput matsiin voit hankkia kätevästi TÄSTÄ!

Jaa eteenpäin:

Samuel Jukuri tulee tilkitsemään TUTOn maalia perjantain kotiotteluun Kajaanin Hokkia vastaan. Ulkopuolinen apu tulee tarpeeseen, sillä...

Lue lisää

TUTO ja hyökkääjä Topias Kaski ovat solmineet loppukauden mittaisen sopimuksen. Puolitoista kautta Jukureiden organisaatiossa viettäneen, turkulaislähtöisen...

Lue lisää

Viime viikon kolmessa ottelussa riitti tapahtumia ja käänteitä useamman otteluviikon edestä. Kaksi kotipeliä HK Zemgalea vastaan...

Lue lisää