Äänitorvet kielletty liiton ohjeistuksella: "Torvet on nyt kielletty, kannustaminen ei"

TUTO Hockeyn otteluissa on ollut epäselvyyksiä paineilma- ja vuvuzelatorvien käytöstä katsomossa. Torvet ovat kuitenkin Jääkiekkoliiton ohjeistuksella kielletty.

Suomen Jääkiekkoliitto ja jääkiekon SM-Liiga uusivat jo vuonna 2013 jääkiekon turvallisuusmääräyksiä ja omia toimintatapojaan yhteistyössä eri faniryhmien ja viranomaisten kanssa. TUTOn otteluissa torvia on kuitenkin silloin tällöin näkynyt.

”TUTOn nykyisille toimijoille sääntö selvisi vasta viime kevään 7. välierän yhteydessä, kun Jääkiekkoiiton edustajat kävivät asian läpi Kouvolassa yhdessä kannattajaryhmämme kanssa, johon kuului myös hallituksemme väkeä”, kertoo TUTOn toimitusjohtaja Dani Aavinen.

”Turussa säännön tulkinta on ollut torvet salliva, mutta keväisen keskustelun jälkeen säännöissä ei valitettavasti ole tulkinnan varaa.”

Uudistamisen lähtökohtana oli se, että jokaisella katsojalla on oikeus olettaa, että jääkiekko-otteluissa on hänen viihtyvyytensä ja turvallisuutensa varmistamiseksi tehty kaikki mahdollinen.

”Toivomme silti, että upeat kannattajamme luovat pelaajillemme ainutlaatuiset olosuhteet ja toimivat sinä kuuluisana kuudentena kenttäpelaajana – pelataan sitten kotona tai vieraissa. Torvet on nyt kielletty, kannustaminen ei”, Aavinen painottaa.

Turvallisuusmääräysten tarkoituksena on varmistaa, että Suomessa pelattavat jääkiekko-ottelut järjestetään voimassa olevien lakien ja asetusten, viranomaisten antamien määräysten sekä Jääkiekkoliiton ja SM-Liigan kilpailusääntöjen sekä turvallisuusmääräysten mukaisesti.

Lue TÄSTÄ kannattajien ohjesäännöt kokonaisuudessaan.

Jaa eteenpäin:

”Oliver Tuhkanen ei jatka seurassamme ensi kaudella. Pelaajalla oli sopimuksessaan Liiga-optio, joita emme jatkossa uuden strategiamme...

Lue lisää

10.5. | Viking Line, piknik-päiväristeily 𝗢𝗵𝗷𝗲𝗹𝗺𝗮 𝗷𝗮 𝗮𝗶𝗸𝗮𝘁𝗮𝘂𝗹𝘂: Kansi 9, Konferenssitila Klo 12.30 aloitamme avoimen tilaisuuden,...

Lue lisää

Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on saattanut loppuun Mestiksen lisenssimenettelyn. Lisenssi Mestikseen kaudeksi 2025-26 myönnettiin seuraaville seuroille: Imatran Ketterä...

Lue lisää