A-juniorit: Nyt se alkaa!

Välierät: TUTO Hockey A – EHC A perjantaina 29.3. klo 14.20 Marli Areenalla (YLEISÖLLÄ VAPAA PÄÄSY!)

 

Turun kiekkokevät on puna-sini-valkoinen. Se on todella puna-sini-valkoinen. TUTO Hockeyn edustusjoukkue nappasi upean kauden päätteeksi Mestis- pronssia. TuTon B-junnut taas juhlivat juuri parhaillaan B-nuorten Mestis- mestaruutta. TUTO Hockeyn A-junnujen pudotuspelit puolestaan vasta alkavat. Joukkueen kiikarissa on ilman muuta kirkkaimmat mitalit eli Nuorten Mestiksen mestaruus. Tätä päämäärää silmällä pitäen joukkueen on ensin voitettava välierissä vastaan asettuva East Hockey Club eli EHC kahdesti ja sitten vielä finaalivastustajakin kahdesti. Viimeistään 7. huhtikuuta on selvillä kuka nappaa halutuimman pystin.

Jos tykkää pelata lätkää, on kuluvan kauden Nuorten Mestis antanut siihen oivan mahdollisuuden. Näin pleijareiden kynnyksellä muun muassa TUTO Hockyen A-junnuilla on takanaan 48 ottelua eli sama määrä kuin Mestiksessä oli runkosarjakierroksia. Jotain otteluiden määrästä kertoo sekin että Nuorten Mestiksen pudotuspelit alkavat SM-liigan vastaavien jälkeen.

Case EHC

TUTO Hockeyn pudotuspelit alkavat siis perjantaina 29.3.2013 kotoisella Marli Areenalla. Välierissä vastaan asettuu – mikäpäs muukaan kuin – EHC. Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella jo – SEITSEMÄN kertaa. Karsintasarjavaiheen aikana TUTO oli Vuosaaressa kotiottelunsa pelaavan joukkueen kanssa lirissä mutta kauden edetessä puntit ovat tasoittuneet. Joukkueiden viimeisestä kohtaamisesta onkin jo aikaa – peräti kolme päivää. Sunnuntaina 24.3 helsinkiläistiimiltä tuli jatkoaikatappion myötä pataan. Tuon tappion perään ei kuitenkaan kannata kauheasti itkeä ja surra sillä TUTOn kannalta ilman panosta pelatussa pelissä kotijoukkue ei missään vaiheessa kovin iskukkaaseen menoon äitynyt. Perjantaina on edessä kuitenkin eri pelit.

Saumat ja tsaanssit

Mitkä ovat sitten Ilkka Saarelan koutsaaman joukkueen mahdollisuudet saavuttaa Nuorten Mestiksen ykkössija? Varsinaisessa Nuorten Mestiksessä Blues Akatemia meni omia polkujaan liigakarsintaan mutta ei pystynyt kuitenkaan Jokipoikia liigasta tiputtamaan. Sen sijaan muuten koko kausi on ollut aika tasaista vääntöä tiettyjen joukkueiden kesken. Jo aikanaan syksyllä samassa karsintalohkossa pelanneet K-Vantaa ja EHC ovat ihan voitettavissa olevia joukkueita. Ensisijainen fokus tällä hetkellä on tietysti välierät ja EHC:n kaataminen. Kaksi voittoa tarvitaan ja sen jälkeen suunnataan katseet finaaleihin. Ensiarvoisen tärkeää tulevana perjantaina on onnistua kotona. Pelaajien lähimuistissa on kuitenkin jatkoaikatappio ja tuo tila pitää nyt pystyä kääntämään voittojen tieksi. Onnistumisen tueksi tarvitaan myös yleisön kannustusta. Marli Areenalle mahtuu 3000 katsojaa joten miksemme ottaisi tilaa haltuumme? B-junnujen finaalimatsissa viime sunnuntaina oli lähes 450 katsojaa. Nyt on aika laittaa vieläkin paremmaksi joten suunta kohti Kupittaata ja Marli Areenaa pitkäperjantaina. Ottelu TUTO Hockey A vastaan EHC A alkaa kello 14.20. Otteluun on vapaa pääsy.

Jaa eteenpäin:

TUTOn kokenut hyökkääjä Samu Markkula on hankittu pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, turkulaisen digimarkkinointitoimisto Louhoksen, kokoonpanoon. Jatkossa hänet voi...

Lue lisää

TUTO Hockey vuokraa Koposen kuluvan viikon ajaksi TPS:n vahvuuteen auttamaan naapuriseuraa paikkaamaan poissaoloja. Koponen valittiin päättyneellä...

Lue lisää

Sopimusuutinen, joka muuttaa maksuliikenteen: TUTO Hockey ja TietoAreena ovat solmineet monivuotisen kumppanuussopimuksen! TietoAreena on asiantuntijayritys, joka...

Lue lisää