Raimo Ruusunen

hyökkääjä

  • Syntynyt: 23.3.1965
  • Pelasi TuTossa 83-87 ja 91-92 158 ottelua 35+40=75

Ruususten tunnettuun kiekkosukuun kuuluva, Raimo Ruusunen, on TuTon oma kasvatti, joka lähetettiin A-juniori-ikäisenä TPS:ään kehittymään ennen kuin paikka TuTon edustusjoukkueessa aukesi kaudella 84-85. Syksyn -86 harjoitusotteluissa Ruusunen yhdessä ketjukavereidensa Keijo Tutin ja Sami Jokisen kanssa pyöritteli liigajoukkueitakin siihen malliin, että kaudesta odotettiin heidän todellista läpimurtoaan. Runkosarjassa peli ei kuitenkaan kulkenutkaan enää samaan malliin ja hyvänä luistelijana sekä vahvana kulmavääntäjänä tunnetun Ruususen rooli jäi lopulta pieneksi monia senaikaisia divaritähtiä vilisseessä ryhmässä.

Todelliseen lentoon hän pääsi vasta siirryttyään Forssan Palloseuraan. Forssassa Ruusunen pelasi neljä hyvää kautta kunnes oli aika palata taas kotiin. Kausi 91-92 oli niin Ruususelle kuin koko joukkueellekin pettymys, ja niinpä hän joutui seuraavaksi kaudeksi monen muun monivuotisen tutolaisen kanssa tekemään tilaa kallille ostopelaajille seuran käynnistettyä liigaprojektin. Ruusunen siirtyi Pietarsaaren Centersiin, mutta kausi jäi vajaaksi sekavassa tilassa olleessa seurassa. Ruususen pelit jatkuivat tuon jälkeen vielä vuosien ajan Turun Kisa-Veikkojen joukkueessa. Peliuran jälkeen hän on valmentanut mm. TuTon junioreita.

Jaa eteenpäin: