UUDISTUNUT TUTO U20 LÄHTEE KUUDENTEEN SM-SARJAKAUTEENSA TURKULAISEMPANA KUIN AIKOIHIN

TUTO Hockeyn U20 joukkue lähtee kuudenteen perättäiseen SM-sarjakauteensa hyvin harjoitelleena ja motivoituneena. Joukkue on viime kauden jälkeen kokenut suuren vaihtuvuuden ja on nyt ”turkulaisempi” kuin pitkään aikaan. Joukkueesta löytyy monta mielenkiintoista uutta nimeä, joista osa tullee pelaamaan myös miesten pelejä Mestiksessä. Harjoituskaudella uuden päävalmentaja Juha Nurmisen luotsaama joukkue pelasi seitsemän harjoitusottelua, joista saldona oli neljä voittoa ja kolme tappiota. Nurminen oli tyytyväinen pelien antiin, vaikkakin löysi omiensa otteista myös paljon parannettavaa:

Harjoitusotteluissa saimme onnistumisia laajalla rintamalla, jotka varmasti lisäävät itseluottamusta tulevaan kauteen, mutta maalintekoa ja ylivoimaa tulee vielä parantaa. Sen sijaan puolustuspelaaminen sekä maalivahtipeli olivat jo treenipeleissä hyvällä tasolla, Nurminen toteaa.

Joukkue lähtee jokaiseen otteluun pelaamaan voitosta vastustajasta riippumatta ja tavoitteena onkin parantaa sijoitusta selvästi viime kauden alkusarjasta. Tavoite on myös pystyä kehittämään pelaajia niin, että mahdollisimman moni pystyisi nousemaan tulevaisuudessa miesten peleihin Mestikseen.

Joukkue on erittäin sitoutunut kovaan päivittäiseen työntekoon, jossa on ollut korkea vaatimustaso omaa sekä joukkueen tekemistä kohtaan. Joukkueen ilmapiiri on ollut alusta asti positiivinen ja ollaan uskallettu tehdä asioita erilailla kuin muut.

Espoosta saapunut Juuso Harmanen oli harjoitusotteluiden tehokkain pelaaja tehoin 7+3=10. Muita tehomiehiä olivat Santeri Virta 1+6=7, Santeri Antikainen 4+2=6 ja Iiro Halme 2+4=6. Tehotilaston voiton jakoivat Tobias Valtonen ja Manu Räty lukemalla +7.

Joukkueen pelaajista TUTO:n Mestis joukkueen harjoituspeleissä edukseen ovat esiintyneet Niclas Karjalainen, Santeri Virta, Santeri Antikainen, Elias Kettunen, Tobias Valtonen sekä Otto Pitkänen. Näitä pelaajia tullaan mahdollisesti näkemään edustuksessa myös sarjapeleissä.

Joukkueen kapteenina tulevalla kaudella toimii Tobias Valtonen ja varakapteeneina Eetu Laine, Santeri Virta, Manu Räty ja Aleksi Nurmi.

Joukkue aloittaa kautensa tulevana viikonloppuna vieraspeleillä, kun perjantaina Niiralassa vastaan asettuu KalPa ja lauantaina Hippoksella JYP.

Ensimmäinen kotipeli pelataan perjantaina 9.9. kello 18:30, jolloin vieraaksi saapuu KOOVEE Tampereelta.  Tervetuloa kannustamaan TUTO U20 voittoon!

Seuraa heitä:

Maalivahti Arvo Konttila

Raisiosta kotoisin oleva Konttila siirtyy takaisin Turkuun vuoden Rovaniemen reissun jälkeen. Lupaava maalivahti, joka on osoittanut harjoitusotteluissa pystyvänsä antamaan joukkueelle mahdollisuuden voittaa joka ilta.

Puolustaja Tobias Valtonen

Kapteeniksi valittu Valtonen siirtyi TUTOon TPS:n U20 joukkueesta. Valtonen on kiekollinen puolustaja ja puolustuksen liideri, joka on päässyt jo pelaamaan ja harjoittelemaan myös Mestiksen mukana.

Hyökkääjä Santeri Antikainen

Isokokoinen hyökkääjä siirtyi Valtosen tapaan TUTOon TPS:n U20 joukkueesta. Antikainen liikkuu kokoisekseen erittäin hyvin. Hän on taitava ja monipuolinen pelaaja, joka on esiintynyt edukseen Mestiksen harjoitusotteluissa tehden viime perjantain harjoitusottelussa FPS:ia vastaan TUTOn avausmaalin.

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää