Urpolahden maaginen ilta takasi TUTOlle voiton

Nuorten SM-liiga

TUTO Hockey – Ässät 4-3 ja (0-1, 2-1, 1-1, 1-0) TILASTOT

Waltteri Urpolahti tarjosi Marli Areenan yleisölle huikean näytteen torjuntataidoistaan, kun TUTO ryöväsi jatkoaikavoiton Ässistä. Urpolahti torjui ottelussa 46 kertaa.

Ässät hallitsee, Urpolahti kantaa TUTOa

Ottelun avausminuuteista lähtien oli nähtävissä, että Marli Areenalle saapunut porilaisryhmä oli liikkeellä todella liukkaalla jalalla. Taitava kiekon liikuttelu ja sulava luistelu aiheuttivat vaikeuksia TUTOlle, jonka puolustuspäässä nähtiin varsinkin kahden ensimmäisen erän aikana liukuhihnalta vaarallisia paikkoja. TUTOn onneksi maalille palanneella Waltteri Urpolahdella oli niin sanotusti pöljä päivä. Urpolahti pysäytti kahden ensimmäisen erän aikana peräti 38 laukausta, joukossa oli useampikin haamutorjunta.

Ässien pyöritys ei ollut täysin tuloksetonta, sillä he onnistuivat ohittamaan Urpolahden kahdesti. Ensimmäisessä erässä Eemil Kuparisen viivasta lähtenyt kuti yllätti pahassa maskissa olleen TUTO-vahdin. Toisen erän alkupuoliskolla Eemeli Takala lisäsi Ässien johdon jo 0-2:een ylivoimalla.

TUTO maalaa läpiajoista

Ottelu näytti karkaavan jo porilaisille, mutta ensimmäinen käännekohta nähtiin toisen erän puolivälissä, kun Ässät pelasivat ylivoimaa. Kesken porilaisten ylivoimapyörityksen Valtteri Virtanen pääsi katkaisemaan syötön ja karkasi läpiajoon. Hetken näytti jo siltä, että Ässien maalilla torjunut Radek Haas nollaa Virtasen yrityksen, mutta lopulta kiekko lipui ihastuttavan hitaasti maaliviivan yli. Erän lopulla Ässät pääsivät vielä vaaralliseen ylivoimahyökkäykseen, jossa Urpolahti suoritti yhden illan näyttävimmistä tuplatorjunnoistaan. Jälkimmäisestä torjunnasta kiekko lipui TUTOn kokoonpanoon palanneelle Marek Chamulalle, joka lähetti erinomaisella syötöllä Mark Viitasen läpiajoon. Viitasen ratkaisu oli kylmän viileä; terävä ranne ylänurkkaan ohi Haasin ja taululle 2-2 taukolukemat.

TUTO parantaa, Forsblom ratkaisee

Kolmas erä oli TUTOn osalta ottelun paras. Ensimmäisenä maalinteossa onnistuivat kuitenkin vieraat. osumasta vastasi Takala, joka yllätti Urpolahden toistamiseen. TUTO sai oman paikkansa erän puolivälissä, kun sille tarjottiin illan toista ylivoimaa. Alkusyksyn aikana on tullut selväksi, että Karri Forsblomin pyörittämä viisikko ei montaa ylivoimakertaa tarvitse maalintekoon. Tällä kertaa illan toinen jäähy ehti vanheta vain 12 sekuntia, kunnes Forsblom viimeisteli itse tasoitusosuman. Kun erässä ei nähty lisäosumia siirryttiin jatkoajalle.

Jatkoajalla molemmille tarjoutui pari paikkaa ratkaista ottelu. Lopulta voiton ja lisäpisteen ratkaisi TUTOlle Forsblom, jonka häikäisevä yksilösuoritus tuotti voittomaalin. Forsblom lähti rauhoittamaan peliä keskialueelle, jotta kaksi muuta TUTO-pelaaja pääsisivät vaihtoon. Kun TUTOn pelaajat olivat matkalla vaihtoon, teki Forsblom yllättävän rytminvaihdon ja lähti kohti Ässä-maalia. Hieno nousu maalille huipentui onnistuneeseen pakin haastamiseen ja tuliseen laukaukseen maalin takanurkkaan.

Pelin jälkeen päävalmentaja Elmo Aittola jakoi kiitosta erityisesti Urpolahdelle, mutta myös muulle joukkueelle, joka pelasi sitkeästi loppuun asti.

”Peli on peliä, eikä se ole aina se ei ole reilua. Tänään meillä oli maalivahti, joka piti joukkueen hengissä tarpeeksi pitkään. Lopulta saimme pelimme rullaamaan osumien kautta. Tänään joukkue osoitti sitkeyttä pelaamisessa ja toisaalta kärkipelaajat olivat kärkipelaajia kun oli aika ratkoa peliä.

Pitää antaa kehut myös Tommille (Elomo), jonka voittoprosentti on jatkoaikapeluutuksissa edelleen puhtaat 100 prosenttia.”

Sport sunnuntaina Marli Areenalle

TUTOn nuoret ovat tositoimissa jo huomenna, kun Vaasan Sport saapuu Marli Areenalle. Ottelu alkaa klo 17.00 ja ovet sekä lipunmyynti aukeavat klo 16.15. Liput otteluun maksavat 5 euroa, alle 7-vuotiaat sekä TUTO-korttilaiset ja kausikorttilaiset pääsevät ilmaiseksi.

Kuva Urpolahdesta: Hannu Tuominen 

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää