TUTOn täydellinen viikko huipentui voittoon Kajaanissa

Hokki – TUTO Hockey

1-3 (0-1, 1-2, 0-0)

Tilastot

TUTO Hockey otti viikon kolmannen kolmen pisteen voittonsa lauantaina Kajaanissa, kun sarjan viimeiseksi jumittunut Hokki kaatui maalein 1-3.

”Ei paras peli meiltä, mutta hyvä, että pystyttiin kääntämään voitoksi. Se on hyvän joukkueen merkki”, sanoi TUTOn varakapteeni Joonas Toivanen.

Ensimmäistä kauttaan TUTOssa pelaava Toivanen aloitti maalinteon, kun ensimmäistä erää oli pelattu hieman alle 15 minuuttia. 

Ottelun kaikki loput osumat olivat ylivoimamaaleja ja ne nähtiin toisessa erässä. Ensin Markus Korkiakoski herätti toiveita kajaanilaisissa tasoittamalla pelin, mutta turkulaiset tekivät erän lopussa vielä kaksi nopeaa ylivoimamaalia ja ratkaisivat pelin. TUTOn osumista vastasivat Toivanen illan toisellaan sekä Mikko Laine.

”Hyvä, että tuli onnistumisia, mutta parantamisen varaa kuitenkin vielä on”, Toivanen sanoi.

Taulukossa toiseksi

Näin ollen TUTOn viikko oli äärimmäisen onnistunut, kun se otti kolmen pisteen voitot LeKistä kotona sekä RoKista ja Hokista vieraissa. Samalla TUTO nousi Mestiksen kakkossijalle, kahden pisteen päähän sarjakärki SaPKosta.

”Kolme voittoa tältä viikolta ja tämä pitkä matka vielä, ei ole missään nimessä itsestäänselvyys saada näin hyvää tulosta”, kehui Toivanen.

TUTO Hockeyn pelit jatkuvat keskiviikkona Jyväskylässä JYP-Akatemiaa vastaan.

”Nyt matkustetaan kotiin, huilataan hetki ja maanantaina aletaan valmistautua keskiviikon peliin, että saadaan voitto siitäkin”, Toivanen päättää.

Perjantaina pelataan jälleen Turussa, kun vieraaksi Marli Areenalle saapuu Jokipojat. Osta liput ennakkoon halvimmillaan vain viidellä eurolla TÄÄLTÄ!

Jaa eteenpäin:

Samu Hulkko jatkaa TUTO Hockeyn valmennuksessa kahden vuoden jatkosopimuksella. Hulkko on ollut tärkeä osa TUTO Hockeyn...

Lue lisää

TUTOn oma kasvatti Onni Rannikko 2+1 vuotiseen sopimukseen. Rannikko murtautui kesken kauden vahvasti mukaan pelaavaan kokoonpanoon...

Lue lisää

  TUTO Hockey jatkaa hyvää yhteistyötä Rauman Lukon kanssa, ja tuorein esimerkki tästä on Viljami Vuorisen...

Lue lisää
0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on vielä tyhjä