TUTOlle äärimmäisen tärkeät kolme pistettä

TUTO Hockey – Jukurit

4-2 (0-1, 2-1, 2-0)

Tilastot

Liiga-paikkaa havittelevat TUTO Hockey ja Mikkelin Jukurit pelasivat Marli Areenan keskiviikkoillassa viihdyttävän kamppailun, jonka kotijoukkue TUTO käänsi lopulta itselleen päätöserässä. Pisteet jäivät Turkuun maalein 4-2.

”Tiedettiin kun tänne tullaan, että pelin vaatimustaso tulee olemaan kovaa luokkaa, jos tämän pelin haluaa voittaa ja yksilötasolla pysyä mukana. Pelinopeuden näkökulmasta oli kovinta tasoa tällä kaudella, minkälaisessa pelissä me ollaan oltu mukana”, sanoi Jukurien päävalmentaja Antti Pennanen ottelun jälkeen.

Kotijoukkue TUTO tuli peliin erinomaisesti ja oli selvästi niskan päällä ensimmäiset 15 minuuttia. Tämän jälkeen turkulaisten Anton Kokkonen sai kuitenkin ensin estämisjäähyn ja noin minuuttia myöhemmin TUTO-puolustaja Niko Karhu lensi suihkuun taklattuaan Jukurien Oula Palvea. Palveen kasvot aukesivat tilanteessa, mutta tapaus hämmensi vierasjoukkueenkin päävalmentajan. 

”En nähnyt mitä siinä tapahtui, enkä edes pyytänyt tuomaria siihen. Se tuli kuitenkin sanomaan mulle, ettei pysty antamaan siitä vitosta. Olin että mitä sitten, mee pois siitä. Se kuitenkin säikähti nähtyään sen Palveen, menivät kokoontumaan ja tulikin vitonen”, Pennanen ihmetteli.

Mikkeliläisten Santeri Lukka laukoikin Anthony Guttigin syötöstä vierasjoukkueen johtoon kahden miehen ylivoiman aikana.

”Alussa oltiin vähän vaikeuksissa ja ylivoimamaalin kautta meille tuli henkeä. Pelin puolivälin jälkeen päästiin jäähyjen avittamana enemmän peliin mukaan ja viimeinen 20 minuuttia oli ihan tasaista vääntöä”, summasi Pennanen ottelun kulun.

”Kyllä siellä ihmeellisiä asioita tapahtui”

Toisessa erässä TUTO tasoitti ottelun Teemu Vuorisalon upealla laukauksella ajassa 33:19, mutta Jukurit meni jälleen hämmentävästi johtoon Niko Laakkosen maalilla viitisen minuuttia myöhemmin. Koko Kupittaa luuli, että tilannetta edelsi pitkä kiekko. Myös mikkeliläisten Pennanen. 

”Kauhean usein en ole niistä (tuomareista) nyt jaksanut huudella, mutta kyllä siellä ihmeellisiä asioita tapahtui. Kuten se meidän toinen maalikin. Kaikki luulivat, että siitä tulee pitkä, mutta ei tullut ja saatiin siitä maali.”

TUTOn Aki Keinänen toi kotijoukkueen jälleen tasoihin noin minuuttia ennen toista erätaukoa upealla yksilösuorituksella. Keinänen polki karkuun jukuripuolustukselta, harhautti erinomaisen pelin pelanneen Ronan Quemenerin ja siirsi laatan häkkiin. Kotijoukkue esiintyi muutenkin hyvällä ilmeellä läpi ottelun.

”Olen pitemmän aikaa ollut luottavainen meidän ryhmän suhteen. Nyt oli paljon niitä elementtejä, joita haluan meidän pelissä olevankin”, kehui TUTOn päävalmentaja Ismo Lehkonen.

”Omat koirat” purivat

Kolmannessa erässä vanhat jukuripelaajat ratkaisivat voiton TUTOlle. Ajassa 46:38 Mikko Laine laukoi Toni Jalon syötöstä kotijoukkueen 3-2 johtoon ja viimeisellä minuutilla Jalo itse löi viimeisen niitin vierasjoukkueen tyhjään maaliin. 

”Tänään näytti siltä, että jalka toimi, oli paljon hyviä onnistumisia ja olen erittäin tyytyväinen poikien esitykseen. Tästä on erittäin mukava jatkaa”, Lehkonen sanoi.

Hämmentävä tuomaritoiminta ei valmentajien mielestä kuitenkaan tällä kertaa ratkaissut peliä. Jukurien Pennanen naurattikin lehdistöä ottelun jälkeen, kun hoisi itse tuomareista puhumisen, eikä antanut sakkohistoriastaan tunnetun Lehkosen avata sanaista arkkuaan.

”Tänään näin ja saatiin sieltäkin tietyllä tapaa apua, mutta ehkä tuossa lopussa jäi meille joku jäähy viheltämättäkin. Näinhän se menee aina. Mennään nyt näin ja Ika on hiljaa. Meillä oli lopussa paikat tasoittaa, mutta eiköhän se tänään mennyt oikein päin, kun kääntyi TUTOlle.”

Kolme tärkeää pistettä pudotuspelien kotietua ajatellen ottaneen TUTO Hockeyn pelit jatkuvat perjantaina Lempäälässä LeKiä vastaan. Seuraava kotiottelu on vuorossa ensi viikon keskiviikkona 10.12., kun Kupittaalle saapuu keskiviikkona KeuPalle hävinnyt sarjakärki KooKoo. Varmista paikkasi ottelussa TÄSTÄ

 

Toni Jalo ja Aki Keinänen iskivät tehot 1+1 mieheen.

Jaa eteenpäin:

                          TUTOpodin toisessa jaksossa...

Lue lisää

Hienon vierasryöstön myötä TUTO tuo tämän pudotuspelisarjan vielä kerran Kupittaalle, joten jo huomenna on kevään pelejä...

Lue lisää

Runkosarjan päätyttyä on aika lunastaa junnukortteihin kerättyjen leimojen oikeuttamat palkinnot! Mikäli passissasi on leimoja, lue ohjeet...

Lue lisää