TUTO taisteli tärkeät pisteet Jyväskylästä

TUTO kävi ryöstämässä tärkeät pisteet KeuPa HT:n vieraana Jyväskylässä pelatusta ottelusta. Ottelun ratkaisu nähtiin vasta kolmannen erän lopussa, kun ajassa 57:25 Atte Mäkinen viimeisteli voittomaalin Nico Frimanin ja Miro Mäkisen esityöstä.

Maalinteon ottelussa aloitti Mikke Levo TUTOn pyörittäessä peliä kahden miehen ylivoimalla. Levon rannelaukaus upposi vastustamattomasti ohi KeuPa-maalilla pelanneen Joona Voutilaisen (torjunnat: 12+9+6=27). Syöttöpisteet ottelun avausmaaliin Sami Salmiselle sekä Otto Mäkiselle.

Toinen erä oli maaliton ja kun hieman reilu puolet oli kolmannesta erästä pelattu onnistui KeuPa HT tasoittamaan pelin Olli Aitolan toimesta. TUTO näytti kuitenkin jälleen kerran vahvuutensa tiukassa paikassa ja nousi Atte Mäkisen maalilla voittoon. Julius Pohjanoksa oli jälleen kerran mies paikallaan ja torjui ottelussa yhteensä 34 kertaa (12+11+11).

Kuva: Shaun Duncan

Videolla TUTOn maalit sekä Jere Karlssonin ja Miika Elomon kommentit pelin jälkeen:

TUTOn kausi jatkuu jo lauantaina kotiottelulla Kokkolan Hermestä vastaan. Mestis-peliä ennen Marli Areenalla A-nuorten SM-Liigan tärkeä kamppailu Tapparaa vastaan klo 13:45. Mestis-ottelun lipulla näet molemmat pelit!

Liput löydät edullisimmin ennakkoon TÄSTÄ.

Jaa eteenpäin:

TUTO Hockeyn kauden 2025–2026 joukkueen runko on nyt valmis! Rakennuspalikat ovat loksahtaneet paikoilleen, ja kokonaisuudesta löytyy...

Lue lisää

Jesse Vuorela jatkaa TUTO-nutussa myös kaudella 25-26. ”Puolustuksemme on nyt valmis, kun saimme Jessen kanssa asiat...

Lue lisää

”Oliver Tuhkanen ei jatka seurassamme ensi kaudella. Pelaajalla oli sopimuksessaan Liiga-optio, joita emme jatkossa uuden strategiamme...

Lue lisää