TUTO Hockey ja Tappara yhteistyöhön

TUTO Hockey ja Tappara ovat tehneet yhteistyösopimuksen kaudella 2019-2020. Yhteistyö mahdollistaa molempien organisaatioiden pelaajapolun jatkumon ja pitkäjänteisen pelaajien kehittämisen. Sopimuksen myötä TUTOn Mestis-sääntöjen mukaiset lainakiintiöpaikat täytetään ensisijaisesti Tapparan pelaajilla.

TUTO Hockeyn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittolan mukaan laajempi yhteistyö tuli lopullisesti ajankohtaiseksi, kun Mestiksen lainapelaajasäännöt uudistuivat keväällä.

-Mestiksen uudet lainapelaajia koskevat säännöt ovat sellaisia, että ne edellyttävät suunnitelmallisuutta. Yhteistyösopimuksen myötä meidän tilanteemme selkiytyi huomattavasti. Voimme edelleen tehdä myös muiden seurojen kanssa yhteistyötä, mutta tällöin puhutaan koko kautta koskevista ratkaisuista. Meillä on ollut isona arvona tulevan kauden joukkuetta rakentaessa, että tietäisimme jo ennen kauden alkua mahdollisimman hyvin ne pelaajat, jotka TUTO:ssa kauden aikana pelaavat. Tämä koskee sekä edustusjoukkuetta että A-nuoria, jotka pelaavat Nuorten SM-liigassa.

Nuorille pelaajille ainutlaatuinen polku

Monelle Tapparan ja TUTOn nuorelle pelaajalle nousu A-nuorista tai Mestiksestä Liigaan vaatii laadukasta harjoittelua ja pelaamista miesten sarjassa. TUTO tarjoaa tähän erinomaisen kasvualustan yhdessä Suomen parhaissa Mestis-organisaatioissa. Tappara tarjoaa puolestaan TUTOn pelaajille luonnollisen reitin nousta pelaamaan liigatasolle ja selkeän näkymän matkalla jääkiekkoammattilaiseksi. Sopimus mahdollistaa yhteistyön myös muiden seurojen kanssa.

Tapparan urheilu- ja kehitysjohtaja Jussi Tapolan mukaan yhteistyöllä tarjotaan nuorille pelaajille erinomaiset mahdollisuudet kehittyä huippujääkiekkoilijoiksi.

– Kahden huippuorganisaation yhteistyö palvelee ennen kaikkea molempien seurojen nuoria pelaajia, jotka ovat valmiita harjoittelemaan ja kehittymään huippujääkiekkoilijoiksi. Jo nyt sovittuja yhteistyöpelaajia ovat puolustaja Jere Rouhiainen sekä hyökkääjä Juho Mäkelä, jotka TUTOn sopimuspelaajina ovat Tapparan testattavina harjoituskauden alkaessa. Muusta pelaajaliikenteestä sovitaan tarkemmin seurojen urheilujohtajien kesken.

Aittola yhtyy Tapolan näkemykseen yhteistyön merkityksestä, mutta täydentää sen olevan TUTOlle urheilullisestikin merkittävä.

– Olemme tehneet Tapparan kanssa yhteistyötä jo vuosia ja nyt viemme sen seuraavalle tasolle. Organisaationa haluamme tarjota pelaajillemme parhaat mahdolliset olosuhteet kehittyä ja valmistautua ammattilaisuuteen. Yhteistyö Tapparan kanssa tukee tätä. Samalle se mahdollistaa meille entistäkin kilpailukykyisemmän joukkueen Mestikseen.

TUTOn pelaajapolku täydentyy syksyllä

Aittolan mukaan TUTOn pelaajapolun rakentaminen jatkuu vielä ennen uuden kauden alkua.

– Tulemme tekemään ensi kaudella yhteistyösopimuksen myös yhden Suomi-sarja joukkueen kanssa. Tavoitteena on, että saisimme tiedottaa tästä viimeistään elokuussa.

Lisätiedot

TUTO Hockeyn ja Tapparan yhteistyöstä lisätietoja antavat Tapparasta urheilu- ja kehitysjohtaja Jussi Tapola ja TUTO Hockeysta urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola.

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää