Timi Lahtinen palaa TUTOon!

Viime kaudella TUTOa ja TPSää edustanut Timi Lahtinen palaa Kupittaalle lainapestillä. Laina kattaa koko kauden 2017-2018, mutta TPS:llä on oikeus purkaa laina maajoukkuetaukojen aikana tai loukkaantumisten vuoksi.

 

Luistelu- ja maalintekovoimaa

22-vuotias Timi Lahtinen on alun perin Helsingin Jokereiden kasvatti, joka on urallaan edustanut turkulaisseurojen lisäksi edustanut jo edesmennyttä Espoon Bluesia. Urallaan jo yli sata ottelua Liigassa pelannut isokokoinen (193cm/90kg) Lahtinen edusti TUTOa lainasopimuksen puitteissa myös viime kaudella, jolloin hänelle kertyi Mestiksessä 22 ottelua tehoin 8+13=21. 

TUTO Hockeyn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola ottaa kaikissa ikäkausimaajoukkueissa pelanneen laitahyökkääjän paluun ilolla vastaan.

”Lahtinen tuli viime kaudella Turkuun TPS:n ja TUTOn yhteishankintana, ja kun tässä Mestis-kauden lähestyessä tuli mahdollisuus saada hänet takaisin, niin halusimme siihen ehdottomasti tarttua.”

”Aittolan mukaan Lahtinen on tuttuna pelaajana täydellisesti TUTOn palapeliin sopiva palanen.

”Lahtinen pystyy pelaamaan niin keskellä kun laidassa, jonka lisäksi hän tuo joukkueeseen ison annoksen luistelu- ja maalintekovoimaa. Hän on pelaajana ja ihmisenä tuttu kaikille Kupittaalla ja istuu loistavasti koppiimme.”

 

Välittömästi joukkueen mukaan

Lahtinen liittyy TUTOn riveihin välittömästi, ja on mukana kokoonpanossa jo tänään pelattavassa Suomen Cupin välieräottelussa. Lahtisen sopimuksen myötä TUTOlla on kasassa kaikkiaan 29 pelaajasopimusta. Aittolan mukaan joukkueeseen ei tällä hetkellä haeta aktiivisesti vahvistuksia, mutta mahdollisuudet pidetään silti auki.

”Katsotaan mitä kausi tuo tullessaan. Olemme erittäin luottavaisia tämän hetken ryhmään joka ahertaa yhdessä, joten emme todellakaan juokse kaupoilla potkimassa renkaita. Joukkue on kuitenkin valmis vasta keväällä, kun siirtoraja lyö pelin poikki.”

 

TUTO kohtaa Espoo Unitedin tänään Suomen Cupin välierämatsissa. Taistelu finaalipaikasta alkaa Marli Areenalla 18:30 ja edullisemmat ennakkolippusi illan trilleriin voit hankkia TÄSTÄ!

 

 

ḰUVA: JARNO TAUVO

 

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää