Tehoja takova Joonas Larinmaa siirtyy TUTOon

Mestiksen viime kauden pistepörssin voittaja palaa Kupittaalle!

TUTO Hockey on solminut kauden 2021-22 kattavan sopimuksen tehohyökkääjä Joonas Larinmaan kanssa. Viimeksi miehen otteita nähtiin turkulaisväreissä kahdeksan vuotta sitten, silloin A-nuorissa. Kauden alkua pelimies odottaa innokkaana.

-Tässä on monta vuotta tullut kierrettyä maita ja mantuja. Onkin todella siistiä vihdoin palata kotikaupunkiini ja TUTOon. Kupittaa on aina ollut rakkain areenani, taustoittaa Larinmaa valintaansa.  

Larinmaa on ollut sarjan parhaita hyökkääjiä viimeisen viiden kauden ajan. TUTO saakin samassa paketissa rutkasti erikoisosaamista sekä tehoja hyökkäykseen ja etenkin ylivoimalle.

-Emme lähtökohtaisesti hakeneet enää hyökkääjää. Kun tuli tilaisuus saada Joonas TUTOOn, niin teimme tietenkin kaikkemme, että saimme miehen takaisin kotiin, kertoo urheilukoordinaattori Jouni Virpiö.

Viime kaudella Larinmaa kiekkoili KeuPa HT:n riveissä. Saldona oli 39 pistettä (13+26), jotka oikeuttivat Mestiksen runkosarjan pistepörssin voittoon. Miehen oivat otteet eivät kuitenkaan jää vain jään pinnalle.

-Joonas on tyyppinä johtava pelaaja pukukopissakin. Hän tulee toimimaan tärkeänä esimerkkinä myös joukkueemme nouseville nuorille hyökkääjille, Virpiö jatkaa.

TUTO aloittaa jääharjoittelun maanantaina 2.8. Ensimmäisen kerran kiekko tippuu jäähän harjoituspelin merkeissä 11.8., kun Kupittaalle saapuu vieraaksi Kiekko-Vantaa.

Jaa eteenpäin:

Kausikortit

KAUSIKORTTIEN LOPULLISET HINNAT: KAUSIKORTTI 259€ PAIKKANUMEROITU KAUSIKORTTI 399€ LAPSET 6v-15v: KAUSIKORTTI 99€ PAIKKANUMEROITU KAUSIKORTTI 149€ ELÄKELÄISET,...

Lue lisää

HARJOITUSOTTELUT 𝗟𝘂𝗸𝗸𝗼 𝘃𝘀 𝗧𝗨𝗧𝗢 🗓️ To 21.8. | 18.30 | Rauman jäähalli   𝗧𝗨𝗧𝗢 𝘃𝘀 𝗟𝘂𝗸𝗸𝗼...

Lue lisää

Keskiviikkona joukkueen matka kohti Latvian turnausta alkaa! 🇱🇻  Alkulohkon ottelut pelataan seuraavasti:  Pe 15.8. klo 19.00. ...

Lue lisää