Taistelu millimetreistä jatkuu tänään klo 18.30

Päävalmentaja Juhani Tamminen ei suostunut perjantain Pre game pressissä miettimään seuraavaa ottelua pidemmälle. Fokus on pidettävä tässä hetkessä, josta saatiin kirpaiseva osoitus Kouvolassa ottelun kolmannessa erässä.

-Pala kerrallaan edetään. Emme ole koko kauden aikana hävinneet kotijäällä montaa ottelua varsinaisella peliajalla, emmekä ole varmasti jättäneet ketään kylmäksi, Tamminen sanoi.

Välieräsarja on otteluvoittojen osalta tilanteessa 1-1, mutta yksittäisiä erävoittoja on TUTOlle kertynyt neljä KooKoon yhtä vastaan. Kuvaavaa ottelusarjan tasaisuudelle on se, että avausottelussa KooKoo oli aavistuksen enemmän niskan päällä, mutta TUTO kampesi voiton energisen nelosketjun vahvan esityksen myötä. Perjantaina taas TUTO oli kaksi erää parempi, mutta kolmannen erän jäähyilyn myötä KooKoo pääsi peliin mukaan ja meni kotiyleisönsä siivittämänä kolmannessa erässä ohi.

-Tämä on taistelua millimetreistä. Keskiviikkona sarjan avausottelussa voitimme, vaikka emme pelanneet hyvin. Se on merkki poikkeuksellisen hyvästä joukkueesta, jos onnistuu huonommallakin pelillä voittamaan isoja otteluita, kokenut Tamminen totesi.

Se on varmaa, että sunnuntain ottelun voittajalle on välieräsarja katkolla tiistaina Kouvolassa, joten sunnuntai-iltana klo 18.30 alkaen pelataan Turun kiekkokauden merkityksellisin ottelu.

TUTOn kokoonpanossa ei isoja muutoksia nähdä, ainoastaan Tony Vidgren palaa puolustukseen Lasse Korhosen jäädessä kokoonpanon ulkopuolelle ja nelosketjun oikeassa laidassa nähdään Markus Mäkisen sijaan Joni Seinelä.

 

Varmista paikkasi katsomossa ja osta lippusi ennakkoon tästä.

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää