Saapuminen ottelutapahtumaan

Aluehallintoviraston päätöksen mukaisesti yli 50 hengen yleisötilaisuuksiin kohdistuu rajoituksia 16.11.-16.12. välisellä ajalla. Tästä syystä TUTO Hockey on ottanut käyttön koronapassin ottelutapahtumissa. Koronapassi vaaditaan kaikilta 16 vuotta täyttäneiltä ja vanhemmilta.

Koronapassi (EU:n koronatodistus) koostuu kolmesta osasta, joista yhden on oltava voimassa, jotta koronapassi on voimassa: 

  • koronarokotustodistus (2 rokoteannosta) TAI 
  • testitulostodistus (negatiivinen koronatestitulos maks. 72 h aiemmin) TAI 
  • todistus alle 6 kk aiemmin sairastetusta koronavirustaudista. 

Koronapassina toimii Omakanta-sivulta ladattava EU:n digitaalinen koronatodistus, jonka voi saapuessa esittää joko puhelimen ruudulta tai printattuna paperilla. Otathan huomioon, että asiakkaalla tulee olla koronapassista koko todistuksen ensimmäinen sivu näytettävissä. Ovella on esitettävä myös henkilöllisyystodistus. 

Saavuthan ottelutapahtumaan ajoissa, ja otat ovelle tullessasi esiin sekä koronapassin, että henkilöllisyystodistuksesi sisäänpääsyä sujuvoittaaksesi. Nähdään hallilla!

Jaa eteenpäin:

Uusi verkosto yrityksille, jotka haluavat kasvaa yhdessä TUTO Hockeyn kanssa. Ensimmäiset 20 jäsentä pääsevät mukaan perustajajäsenen...

Lue lisää

TUTO – HERMES 3-2 vl Ottelun ensimmäinen erä pelattiin maalittomana, mutta toisessa erässä TUTO siirtyi johtoon....

Lue lisää

Viime viikon ainoa ottelu Pyryä vastaan toi TUTOlle kolme pistettä lukemin 6-2. Erityisesti Markkula – Välilä...

Lue lisää
0
Ostoskori
Ostoskorisi on vielä tyhjä