Reunanen vahvistamaan TUTOn puolustusta

New York Rangersin sopimuspelaaja Tarmo Reunanen on liittynyt TUTO Hockeyn vahvuuteen 15.12. asti kattavalla lainasopimuksella. Rangersilla on oikeus kutsua Reunanen harjoitusleirille myös ennen lainasopimuksen päättymistä.

Reunanen on TUTOn omia kasvatteja. Hän pelasi viimeksi TUTOn riveissä kaudella 2016-17, jolloin Mestis-otteluita kertyi vyölle 42. Mestis-kauden jälkeen matka jatkui TPS:n kautta Rauman Lukkoon. Raumalla Reunanen nousi Liigan kärkipuolustajiin kaudella 2018-19. Hyvät otteet huomattiin myös maajoukkuejohdossa, joka kutsui Reunasen ensimmäisiin A-maaotteluihin kauden aikana. Viime kaudella Reunanen jatkoi New York Rangersin sopimuspelaajana Raumalla, ollen Lukon luottopuolustajia. Maaotteluita kertyi maaliskuussa kesken jääneellä kaudella kaksi lisää.

Reunanen valmistautuu tulevaan NHL-kauteen TUTOssa

Reunasen paluu TUTOon tuli ajankohtaiseksi syksyllä, kun selvisi että uusi NHL-kausi alkaa aikaisintaan vuoden vaihteessa. Reunanen tarvitsi käytännössä paikan, jossa pääsisi harjoittelemaan ja pelaamaan syksyn ajaksi. TUTOlle maajoukkuetason puolustajan saaminen vahvuuteen syksyn ajaksi oli ilouutinen, josta valmennus oli luonnollisesti mielissään.

”Ensinnäkin suuret kiitokset Rangersille ja Tarelle, että saimme tällaisen mahdollisuuden. Tämän tason pelaajia ei ihan joka päivä nähdä Mestiksessä, ja nyt kyse on vieläpä omasta kasvatista. Tare tuo joukkueeseemme kiekollista huippuosaamista. Toivomme hänen tuovan koppiin myös ammattilaisen esimerkkiä. Meillä on monta eteenpäin pyrkivää nuorta pelaajaa joukkueessa, joiden tavoitteena on jääkiekkoammattilaisuus. Nyt he näkevät syksyn ajan, miten maailman huipulla toimitaan”. Kommentoi tuoreeltaan TUTOn valmentaja Miikka Laaksonen”.

Näe Reunasen paluu Marli Areenalle

Reunanen pelaa jo tänään Forssassa. Kotidebyytti on vuorossa huomenna, kun TUTO kohtaa Marli Areenan lauantailöylyissä KooVeen klo 17.00. Varaa paikkasi Reunasen paluuotteluun TÄSTÄ.

Muistathan saapua paikalle vain terveenä.

Jaa eteenpäin:

TUTO-LEGENDAT KUPITTAAN KATTOON! Perjantaina 17.10.2025 Punaiselle matolle astelee TUTO-legendat Antti Virtanen ja Timo Pärssinen, kun numerot...

Lue lisää

TUTO – JOKERIT | 26.9.2025 | 18.30 | RAJUPAJA AREENA OSTA LIPUT PELIIN! Syksyn kuumin ottelu...

Lue lisää

  OTTELUTAPAHTUMIEN INFO TUTO Hockey on valmiina tarjoamaan unohtumattomia elämyksiä tulevalla kaudella, kun useat uudistukset astuvat...

Lue lisää
0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on vielä tyhjä