Petteri Nummelin TUTOon! Julkaistu to 09 helmi 15:00

Petteri Nummelin TUTOon!

Kovaa vauhtia kevään pudotuspeleihin valmistautuva TUTO Hockey saa riveihinsä todellisen huippuvahvistuksen, kun Petteri Nummelin liittyy joukkueeseen. 44 – vuotias suomikiekon legenda liittyy joukkueen vahvuuteen välittömästi.

Ikä on vain numero

Monien pelaajien kohdalla pelin tempo ja taso alkavat laskea sitä mukaan, kun ikää tulee mittariin. Nummelinin kohdalla näin ei todellakaan ole käynyt, vaan hän on vuodesta toiseen kuulunut joukkueensa kantaviin voimiin.

Viime kaudella Nummelin edusti Turun Palloseuraa, jossa hän oli joukkueen toiseksi tehokkain puolustaja tehoin 5+14. Suorituksen arvoa nostaa entisestään se, että joukkueen tehokkain puolustaja Henrik Tallinder keräsi ainoastaan kaksi pistettä Nummelinia enemmän, vaikka pelasi kaksinkertaisen määrän otteluita.

Kokeneen ja kansainvälisesti meritoituneen puolustajan liittyminen joukkueeseen on luonnollisesti erittäin mieluisa uutinen TUTOn päävalmentaja Miika Elomolle.

- Organisaation kannalta aika poikkeuksellinen mahdollisuus tuoda Nummelinin tasoinen turkulainen kiekkoilija ja maajoukkuelegenda tälle sarjatasolle.

Myös Nummelin itse liittyy TUTOn riveihin innostuneena.

- Olen tuolta vähän kauempaa seurannut TUTOn otteita hyvin suurella mielenkiinnolla, varsinkin kun organisaatio ja joukkue tulivat kesällä tutuksi. Aivan loistava homma, että pääsin siirtymään kotiin. Vaikka omalta osaltani ympyrä on tavallaan sulkeutumassa, koska palaan sinne mistä kaikki lähti eli Kupittaalle, ei ympyrä missään nimessä mene vielä kokonaan kiinni, sillä bensaa on tankissa edelleen jäljellä.

 

Menestystä kotimaisilla ja kansainvälisillä kentillä

Nummelin on pelannut upealla urallaan yli 250 ottelua leijonapaidassa, jonka myötä palkintokaappikin on vaatinut laajennusta useampaan kertaan. Neljätoista MM – turnausta, yhden maailman cupin ja yhdet olympialaiset urallaan läpikäynyt Nummelin on voittanut maajoukkueurallaan peräti kahdeksan mitalia. Olympiahopean, kahden MM-pronssin ja neljän MM-hopean lisäksi palkintokaapista löytyy se kaikkein arvokkain kruunu: vuoden 1995 maailmanmestaruus.

Kirurgin tarkoista ja kovista pystysyötöistään tunnettu puolustaja on urallaan pelannut Sveitsin pääsarjassa kolmentoista kauden ajan. Tuossa ajassa Nummelin ehti voittaa maan mestaruuden kahdesti HC Luganon paidassa. Hän voitti myös koko liigan pistepörssin kaudella 2002-2003. Ottelutilastossa Nummelin on kaikkien aikojen kuudenneksi eniten otteluita pelannut ulkomaalainen Sveitsin pääsarjassa.

Eikä Nummelinin palkintosade ole keskittynyt pelkästään Sveitsin liigaan ja maajoukkueeseen, vaan häneltä löytyy myös Liigan mestaruus Turun Palloseuran paidasta keväältä 1995. Liigassa Nummelin valittu myös kertaalleen sarjan parhaaksi puolustajaksi.

Legendaarinen puolustaja onnistui 2000 – luvun alussa erittäin kovassa tempussa, murtautumalla pienikokoisena ja kiekollisena eurooppalaispuolustajana NHLään. Maailman kovimmassa liigassa Nummelin keräsi tililleen kaikkiaan 139 ottelua Columbus Bluejacketsin ja Minnesota Wildin riveissä. Tehopisteitä hän keräsi yhdeksän maalin ja 30 syöttöpisteen verran. NHL – urallaan Nummelin nähtiin myös hyökkääjän tontilla, johon hänet istutettiin myöhemmin kotoisessa Liigassakin.

Sopiva ajankohta toi legendan Kupittaalle

Nummelin harjoitteli TUTOn mukana jo kuluneen kesän. Silloin ajankohta ei vielä ollut sopiva, mutta nyt palaset loksahtivat kohdalleen helposti. Nummelinin hankinta ei TUTO Hockeyn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittolan mukaan tuota joukkueen pelaajabudjettiin ylimääräistä rasitusta.

”Keväällä käytiin jo keskustelua Nummelinin siirrosta TUTOon, mutta ajankohta ei vielä ollut kypsä siihen. Alkuviikosta hän oli yhteydessä meihin ja palaset loksahtelivat heti paikalleen ja asioiden kanssa oli helppo edetä. Täytyy muistaa, että Nummelin harjoitteli joukkueemme mukana kesän ja aloitti jääkauden joukkueemme kanssa. Ympäristö on siis hänelle tuttu, samoin kun hän ympäristölle. TUTO Hockeyn pelaajabudjettia siirto ei kuluta, eikä vaikuta siihen muutenkaan.”

Nummelinin siirto TUTOn paitaan ei olisi onnistunut ilman ulkopuolista rahoitusta. TUTO Hockey haluaa kiittää turkulaista yrityskenttää siitä, että se on mukana kaupungin värikkäimmässä lätkässä.

Selkeä viesti yleisölle

Läpi runkosarjan vahvasti esiintynyt TUTO on tällä hetkellä Mestiksessä toisena. Joukkueen tavoite on selkeä ja päävalmentaja Elomon mukaan Nummelinin hankinta lähettää siitä yleisölle selkeän viestin.

”Hyvin TUTOn otteluihin löytäneelle turkulaisyleisölle tämä hankinta on selkeä viesti: TUTO tavoittelee vain menestystä. Seuran sloganiin ”Kaupungin värikkäintä lätkää” Nummelin sopii loistavasti.”

Tule seuraamaan kaupungin värikkäintä lätkää huomenna (10.2.) Marli Areenalle, kun TUTO saa vastaansa LeKin. Kiekko putoaa jäähän klo 18:30. TUTOn tuore vahvistus Petteri Nummelin on vielä tässä ottelussa katsomon puolella tervehtimässä kannattajia. Nummelinia voit tulla tapaamaan ennen ottelua klo 17:40-18:10 fanituotepisteelle, sekä 2. erätauolla Mehukatti lastenaitioon. Samalla voit osallistua TUTOn kuvakilpailuun, jossa palkintona on perhelippupaketti lauantaina 18.2. pelattavaan TUTO – Hokki otteluun.

Liput perjantain peliin voit hankkia ennakkoon edullisemmin Ticketmasterin ennakkomyyntipaikoista, tai TÄSTÄ.