Paljon oppia Porista

5-2-lukemista huolimatta TUTO Hockeyn keskiviikkoinen vierailu Poriin sisälsi paljon hyvää.

TUTO jatkoi alkusyksyn harjoitusotteluitaan, kun se matkasi Poriin Ässien vieraaksi.

Liiga-seuran kohtaaminen sisälsi päävalmentaja Ismo Lehkosen mukaan sekä hyvää, että myös paljon parannettavaa.

– Pakkien pelaaminen ja erityisesti pelinavaaminen oli tänään jo yllättävän hyvällä mallilla. Se oli jopa parempaa, mitä osasin odottaa, käskijä kiitteli tappiosta huolimatta.

– Suurin korjattava paikka on hyökkääjien puolustuspelaaminen, siitä se aika paljon sakkasi täällä. Taidettiin antaa sen takia kolme aika helppoa maalia. Se kun saadaan perjantaiksi kuntoon, moni muukin asia helpottuu.

Turkulaisten maalinteosta ottelussa vastasivat avaus erässä verkkoja heiluttaneet Otto-Eemeli Linke sekä Oskari Lehtinen.

Varsinkin Ässiä vielä viime kaudella edustaneen Lehtisen ylivoimamaali oli komeaa katseltavaa. Tarkka veto yllätti täysin Ässät-vahti Juuso Riksmanin.

Leveys miellyttää

Kahden pelin jälkeen yksi silmiinpistävä piirre TUTOlla on ollut tehojen leveys. Kahden pelin 12 maaliin on löytynyt nimittäin peräti 11 eri maalintekijää.

– Uskon, että yksi meidän tulevan kauden vahvuus on nimenomaan luisteluvoima. Kun saadaan vielä vielä laitureiden puolustuspelaaminen viisaaksi, paranee moni asia heti, Lehkonen kertasi

– Samalla myös tehokkuus paranee. Tänäänkin saatiin monta hyvää paikkaa luotua Ässiä vastaan, mihin pitää olla tyytyväinen.

TUTOn harjoitusottelut jatkuvat viikonloppuna mielenkiintoisilla kohtaamisilla, kun vastaan asettuu kaksi Liigaporukkaa Lahdessa.

Sekä Lukko että Pelicans ovat hyviä mittareita tulevaa Mestis-kautta ajatellen.

– Nämä ovat meille hyviä pelejä. Se on kuitenkin se seuraava taso, mihin moni meidänkin pelaaja vielä tähtää. Joten hyvää oppia saadaan koko ajan, Lehkonen kiteytti.

TUTO Hockeyn ketjut Ässät-pelissä:

Taavitsainen – Meri – Laine
At. Sillanpää – Pulliainen – Keinänen
Rautajoki – Mähönen – Lehtinen
Kuru – Ruotsalainen – Karvinen
Al. Sillanpää

Virkki – Lehto
Linke – Tuohilampi
Franssila – Heinimäki
Viirlas

Kähkönen (AM)
Meriläinen

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää