Pääyhteistyökumppanit osana isoa perhettä

TUTO Hockeyn mukana on tällä hetkellä noin 200 yritystä yhteistyökumppanin roolissa. Kaikkien rooli on erittäin tärkeä ja tuota lukua pyritään kasvattamaan merkittävästi.

Kaudella 2014-15 näkyvimpiä ja maistuvampia yhteistyökumppaneita ovat Marli, Olvi, Jokioisten Leipä ja Kivikylän kotipalvaamo. Näistä Marli on ollut mukana jo kahdella edellisellä kaudella hallin nimessä. Marli Areenan nimi on uuden sopimuksen myötä sama aina kauden 2017-18 loppuun saakka.

– Meille tämä ratkaisu on paras tapa olla mukana kehittämässä turkulaista urheilu- ja jääkiekkokulttuuria, kommentoi Marlin toimitusjohtaja Timo Laukkanen.

Panimotuotteet Marli Areenalle toimittaa jatkossa Olvi ja herkullisten grillituotteiden toimituksesta vastaavat puolestaan Kivikylän kotipalvaamo yhdessä Jokioisten Leivän kanssa. Näistä Kivikylän kotipalvaamo ja Olvi ovat mukana seuraavien kolmen vuoden ajan.

 

Mehukatti vilkuttelee Marli Areenalla jatkossakin.

 

Edellä mainittujen kumppaneiden lisäksi mukaan on lähtenyt ilahduttavan paljon turkulaisia yrityksiä ensimmäiselle yhteiselle kaudelle TUTOn matkaan.

– Haluamme laajentaa yhteistyökumppaniverkostoa tarjoamalle heille entistä monipuolisempia näkyvyys-, viihtyvyys- ja hyvinvointipalveluita. Jokaisen yrityksen kanssa räätälöidään kunkin asiakkaan tarpeita vastaava ratkaisu, TUTO Hockeyn toimitusjohtaja Dani Aavinen kommentoi.

Marli Areenalla myytävien oheistuotteiden valikoima on laajentunut ja palveluiden laatuun sekä katsojien viihtyvyyteen on kiinnitetty erityisen paljon huomiota.

Monipuolisella yhteistyöllä eri sidosryhmien välillä pyritään siihen, että pelaajat, valmennus, toimisto, kannattajat ja yhteistyökumppanit yhdessä muodostaisivat ennennäkemättömän tiiviin TUTO-perheen.

Ole osa TUTO-perhettä ja osta kausikorttisi nyt TÄÄLTÄ!

Matkalla kohti Liigaa TUTO Hockeyn tavoitteet kaudelle 2014-15 ovat:

     1.       Voittaa Mestis
     2.       Tervehdyttää talous
     3.       Laajentaa kannattajakuntaa

 

Jaa eteenpäin:

Terveystalo ja TUTO Hockey jatkavat vahvaa kumppanuuttaan vuoteen 2029. Terveystalo ja TUTO Hockey ovat solmineet uuden...

Lue lisää

TUTOn superkauden uutisista ja tapahtumista saat tiedon ensikädessä uutiskirjeen tilaajana. Liity TUTO Hockeyn uutiskirjetilaajaksi ja pysyt...

Lue lisää

Perjantaina 11.9. saatiin viimein Mestiksen superkausi Kupittaalla käyntiin Seurapäivä-teemalla. TuTo juniorijääkiekko ry:n jääkiekko- sekä ringettejuniorit kokoontuivat...

Lue lisää
0
Ostoskori
Ostoskorisi on vielä tyhjä